Millainen aikuinen tällaisesta lapsesta kasvoi?
- Kohta 35-vuotias suorittaja: ylioppilas, jolla on kaksi ammattitutkintoa ja viittä vaille ammattikorkeakoulututkinto. Välissä suorittaja on suorittanut elämää, ensin hieman kaljanmakuista ja minkä tahansa viikonpäivän pikkuhumalan siivittämää nuoren elämää, sitten säntillistä seitsemästä puoli neljään töissä -elämää.
- Kohta 35-vuotias suorittaja: ylioppilas, jolla on kaksi ammattitutkintoa ja viittä vaille ammattikorkeakoulututkinto. Välissä suorittaja on suorittanut elämää, ensin hieman kaljanmakuista ja minkä tahansa viikonpäivän pikkuhumalan siivittämää nuoren elämää, sitten säntillistä seitsemästä puoli neljään töissä -elämää.
Mitä sitten tapahtui?
-Kyllästyin huuruiseen ahdistukseeni. Samalla kun maailmalla kuulutettiin downshiftausta ja hidasta elämää, aloin minäkin kaivata sitä. Aloin janota kokemuksia ja mielenrauhaa: matkustelin, seinäkiipeilin, patikoin, ratsastin, koin ja kokeilin. Halusin tuntea lapsuuden onnistumista ja tyytyväisyyttä. Aloitin uuden koulun, valmistuin, menin töihin, opiskelin avoimessa lisää, aloitin seuraavan koulun, kävin töissä entiseen malliin ja opiskelin. Yhtäkkiä huomasin, että kolmen ja puolen vuoden opinnot uhkaavat tulla suoritetuiksi kahdessa ja puolessa vuodessa. Ajattelin, että kyllä taivaan porteilla tai seuraavassa elämässä minua kiitellään. "Saat varmasti papukaijamerkin", eräs tuttavani naureskeli. Sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun huomasin, että valmistumiseni lykkääntyy minusta riippumattomista syistä. Opintovapaani ei tulisikaan olemaan hikikarpalot otsalla puurtamista. Mitä nyt?
-Kyllästyin huuruiseen ahdistukseeni. Samalla kun maailmalla kuulutettiin downshiftausta ja hidasta elämää, aloin minäkin kaivata sitä. Aloin janota kokemuksia ja mielenrauhaa: matkustelin, seinäkiipeilin, patikoin, ratsastin, koin ja kokeilin. Halusin tuntea lapsuuden onnistumista ja tyytyväisyyttä. Aloitin uuden koulun, valmistuin, menin töihin, opiskelin avoimessa lisää, aloitin seuraavan koulun, kävin töissä entiseen malliin ja opiskelin. Yhtäkkiä huomasin, että kolmen ja puolen vuoden opinnot uhkaavat tulla suoritetuiksi kahdessa ja puolessa vuodessa. Ajattelin, että kyllä taivaan porteilla tai seuraavassa elämässä minua kiitellään. "Saat varmasti papukaijamerkin", eräs tuttavani naureskeli. Sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun huomasin, että valmistumiseni lykkääntyy minusta riippumattomista syistä. Opintovapaani ei tulisikaan olemaan hikikarpalot otsalla puurtamista. Mitä nyt?
Työn ohella opiskeleminen on ollut ajoittain aikaa vievää ja uuvuttavaa. Ystävät ja harrastukset ovat saaneet välillä osakseen hyvin vähän huomioita, jos ollenkaan. Entä jos tämän syksyn käyttäisinkin aikaa itseeni? Opiskelisin rauhalliseen tahtiin ja poikkeuksellisesti yrittäisin keskittyä kaikkeen mitä teen. Voisin kirjoittaa vaikka blogia.