Mehut irti viikossa

Huh, mikä viikko. 

Kun pääsee itse suunnittelemaan työvuoronsa ja aikatauluttamaan, niin mitä tapahtuu? Tuloksena 49,5 tuntinen harjoitteluviikko ja kirsikkana kakun päällä kaksi kouluiltaa ja koulupäivä. Miksi ei osaa päästää itseään helpolla? Päässä ratisee ja väsyttää 24 tuntia päivässä, toipumispäiviäkään ei oikeastaan ole varattuna kuin yksi. Vali,vali. Itsehän soppani keitin.

Vapaa-aika? No mitä se sitten on. Liikunnan aloittaminen edellisviikon lepoviikon jälkeen oli niin vaikeaa, etten aloittanut ollenkaan. En edes joogannut. Käytin kaiken liikenevän ajan lepäämiseen. Kotini on kaaoksessa. En ole pystynyt pitämään järjestystä yllä. Onneksi ei kotona ollessaan jaksa pitää silmiään auki niin kauaa, että ahdistuisi näkemästään.

Harjoittelu tällä viikolla on onneksi ollut antoisaa. Olen vihdoin kotiutunut ja kykenen toimimaan itsenäisestikin. Toki turvaan yhä ohjaajaan, sehän on minun (sekä potilaan) oikeus ja turva. Olo on hyvä ja olen valmis kohtaamaan uusiakin haasteita. Yhtenä päivänä kirjoitin jopa työpaikkahakemuksenkin, jota en tosin koskaan lähettänyt.

Viikko päättyi yövuoroihin. Sunnuntaina heräsin kahdelta ja nukahdin seitsemältä. Ja unta jatkui pienin keskeytyksin aina yhdeksään saakka aamulla. Huh, mitkä unet. Maanantaita onkin sitten kuljettu hitain askelin. Piti siivota, piti urheilla, piti hioa opparia. Kunnes jossain kohtaa luovutin. Kolmas viikko hallittua kaaosta ja ilman liikuntaa, aivan sama. Teen sen sijaan jotain poikkeuksellista: käyn tapaamassa ystäviäni! Ja aion syödä jonkun muun laittamaa ruokaa ja juoda jotain alkoholipitoista. Siitäs saat vesisade, näin vähän mua kiinnostaa!

Opintovapaa ja talous

Olin kirjoittanut rahasta jo aiemmin, mutta onnistuin  poistamaan koko postauksen. Joten kirjoitanpa siitä vielä kerran, onneksi teksti löytyi koneelta.

Työn ohella opiskelussa on hyvät ja huonot puolensa. Ensimmäinen huono puoli on mielestäni vähäiseksi jäävä aika, etenkin jos tekee 100%:sia työtunteja. Ajanpuutetta helpottava apu on opintovapaa. Työntekijä voi hakea opintovapaata jos hän on ollut saman työnantajan palveluksessa vähintään kolme kuukautta. Opintovapaata voi saada yhteensä 2 vuotta, joten esimerkiksi 3,5 vuotta kestävälle opiskelulle ei koko ajaksi ole mahdollista saada vapaata.

Opintovapaasta lisää tietoa esimerkiksi täältä.

Opintovapaalla on mahdollista saada aikuiskoulutustukea, jonka myöntää koulutusrahasto. Tuen määrä lasketaan 12 kuukauden bruttopalkasta. Tuen prosentuaalista osuutta en tiedä, mutta laskuri ja lisää tietoa löytyy täältä. Minun kohdallani kyse on hieman suuremmasta summasta kuin Kelan opintotuki. Työn ohella opiskeleva saa Kelan ateriatukea, mutta esimerkiksi VR ja Matkahuolto eivät myönnä alennuksia. Itse käyn koulua kahdessa eri kaupungissa ja matkakustannukset per päivä vaihtelevat 14,80-25,20 euroa. Kouluiltoja ei suunnitellusti ole kuin kaksi viikossa, mutta jos haluaa edetä nopeammin, lisääntyy tietenkin myös läsnäolokerrat. Joskus pääsen toki autokyydeillä tai alennusmatkoilla, mutta viimeisen vuoden aikana näitä tilanteita on ollut harvemmin.

En kuitenkaan pärjää tällä tuella. Mihin rahani oikein menevät? Olen alkanut epäilemään ruokakustannuksiani, sillä en ole tänä syksynä jaksanut käydä ulkonakaan kuten tavallisesti. Syynä on siis ruoka? Pyrin ostamaan suomalaisia tuotteita ja luomua. Jätän ostamatta suuria määriä, vaikka ne olisivat halvempia, jos epäilen, etten saa käytettyä kaikkea tai jos on vaara, että voin syödä kaiken kerralla. (Tämä taitaa olla enemmän herkkukysymys). Lisäksi teen paljon ostoksia hetken mielijohteesta. Loppukuusta yleensä joudun tinkimään ja ostan mitä vähäisillä euroillani saan mahdollisimman paljon.

Taloudenhallintakeinona olen tänä syksynä yrittänyt laskea valmiiksi paljonko jokaiselle viikolle jää käyttörahaa ja nostaa rahan valmiiksi viikottain. Kortinkäyttö kun sekoittaa tajuani tilinkatteesta. Tämä keino ei jostain syystä ole toiminut aukottomasti. Marraskuun ajan ajattelin seurata ruokakustannuksiani ja sitä kuinka usein käyn kaupassa. Epäilen, että olen viime aikoina pistäytynyt pienillä ruokaostoksilla turhan usein. Ja aina ilman ostoslistaa. Päämäärätön pyöriminen aiheuttaa sen, että jotkin elintärkeät asiat kuten kahvi tai wc-paperi unohtuvat ja tilalle tulee jotain aivan muuta. Kierre on valmis, kun kahvin ja wc-paperin takia on mentävä kauppaan seuraavanakin päivänä ja mukaan tarttuu tietenkin muutakin kuin tarvittavat tavarat.

Nyt on enää viikko "rahapäivään" ja rahapussissani on 12 euroa.

Opiskelua, harjoittelua ja salaherkuttelua

Harjoitteluviikko oli vasta ja jo toinen. Epävarmoja päiviä oli enää vain joka toinen. Kehitystä? Kummallista, miten vaativa harjoittelupaikka saa minut taantumaan. Enkä ole ainoa. Juttelin asiasta luokkakaverini kanssa ja hän kuvaili oloansa kömpelöksi harjoittelupaikallansa. Sepä se. Kun ohjaaja esimerkiksi pyytää tekemään yksinkertaisen laskusuorituksen, ei vastaus tule millään tai kun hän katsoo vieressä, kun teen jotain yksinkertaista, alan pudottelemaan esineitä ja hölmöilemään. Päässä pyörii nyt ajatus: Harjoittelu on viimeinen. Pitäisikö tässä olla lähes valmis? Pitäisikö jo osata?

Viikko on koulun osalta mennyt paitsi harjoitteluun liittyviä asioita kertaillessa myös valokuvien merkeissä. Olen työstänyt valokuvapäiväkirjaa ja rakentanut omaa elämänkaartani valokuvin. Ihanaa tehdä välillä jotain luovempaa. Valokuvatyöskentely on yllättävän terapeuttista. Kun yrittää kuvin kertoa omaa elämäänsä, tulee samalla pohtineeksi asioita ja niiden merkityksiä syvemmin ja löytää itsestään tunteita ja puolia, joita ei tiennyt olevan. Kuvissa todellakin on voimaa. Opinnäytetyön tekeminenkin on pyörinyt valokuvien ympärillä. Launtaiaamun väkersin photoshopin parissa, kun muokkasin valokuvia opinnäytetyömme perusteella tehtävään oppaaseen. Voi kunpa joulupukki toisi minulle uuden hienon kameran!

Lepoviikko on tarkoittanut myös hillitöntä salaherkuttelua. Neljänä päivänä suuhun on livahtanut suklaata, sipsejä ja pullaa. JOPA PULLAA. En yleensä edes sitä syö. Kaikki alkoi siitä, kun ruoka ei muutamiin päiviin maistunut. Kun se alkoi maistua, annoin itselleni luvan tankata energiaa, koska olin varmasti nyt sen tarpeessa. Niks! Sanoi selkäranka ja tässä sitä istuskellaan pienessä sokerihumalassa pikkumahan kanssa.

Lauantaina leijaili lumihiutaleet maahan pelastamaan harmaudelta. Harjoitteluun lähtiessä se oli märkää tuhnua, joka kasteli ikävästi varpaat, mutta illalla takaisin tullessa se jo narskui tunnelmallisesti kengänpohjien alla. Illalla lähetinkin heti joulupukille tekstiviestin ratkenneista pyjamahousuistani.

Ja vaikka kuinka ylpeilin joogaavani viikonlopunkin, en kuitenkaan ennättänyt enkä jaksanut siihen uhrata hetkeäkään. Ei huvita, nyt on lepoviikko.

Kehonhuoltoa

Elimistöni on huutanut lepoa jo pitkään. Koulun aloitus, harjoittelu ja treenit sekä venyttelyjen puute(-kö?) ovat vieneet voimani. Jalat tuntuvat olevan hapoilla koko ajan ja väsyttää, väsyttää, väsyttää. Työmatkapyöräilykin ottaa koville, vaikka matka on tasainen ja pituus vain vaivaiset kolme kilometriä. Viikon tahtia on määrännyt myös kuukautiset. Iän myötä niiden aiheuttamat ongelmat ovat muuttaneet muotoaan. Kärsin masennuksesta ja välillä ruokahaluttomuudesta. Syöminen on ollut hyvin vähäistä ja vastentahtoista.

Päätin sitten pitää viikon treenitauon ja pyöräilytauon ja yrittää palautua nyt tosissaan. Suunnitelmissa on joogaviikko. Aion muun muassa hyödyntää Yoogain  Plan-kampanjaa:  perjantain ja sunnuntain välisenä aikana voi kuka tahansa joogata ilmaiseksi ja jokaisesta tunnista Yoogaia lahjoittaa euron tyttöjen turvalliseen koulutukseen. Kampanjasta tietoa täältä ja Yoogaia löytyy täältä. Nyt kannattaa kokeilla!

Tiistaina tein astangajoogaharjoituksen kotona pitkästä aikaa. Koska on asanoita, joista en pidä ja joista luistan mielelläni, teen harjoituksen yleensä youtube-ohjauksen parissa. Viime aikoina olen käyttänyt enimmäkseen tätä:

Torstaina kävin aamutuimaan, jo klo 7.30 astanga-tunnilla joogakoululla. En ole ollut kovin innostunut liikunnasta ennen kello yhdeksää, nyt päätin kuitenkin rohkeasti testata aamuastangaa. Oli epävarma olo lähteä pelkän banaanin voimin kohti joogatuntia. Aamuastanga kesti vain tunnin, joten osa asanoista jäi tekemättä ja hyvä niin. Kyllä ihminen voi olla kankea aamusta! Takareisiäni kiristeli, koska olin tehnyt oman harjoituksen vain pari päivää sitten. Selkä oli muuten vaan yön jäljiltä jäykkänä. Kiva kokemus kuitenkin. Pitkälle jooganneet harjoittelevat mielellään aamuisin, itse en tällä hetkellä koe, että aamu, ainakaan aikainen aamu, olisi minun juttuni. 

Perjantaille jää rentoutuminen hot joogassa ja launtai-sunnuntaiaamuille on varattuna Yoogaiasta astangan alkeet, puolituntinen core ja rauhallinen joogatunti. 

Ensimmäinen harjoitteluviikko

Apua! Kulttuurishokki! Elämä muuttui kertaheitolla kiireiseksi heti ensimmäisestä aamusta alkaen. Aamut ei vaan kertakaikkiaan riitä, kun on iltavuoroon (tässä tapauksessa klo 14:a) menossa töihin. Aamukahvi, aamiainen, internetin pläyräys...Eväät! Pitäisikö jotain liikuntaa? Ei enää ehdi!

Keskiviikon vietin koululla aamusta saakka. Päivä valokuvatyön parissa ja kolmesta eteenpäin kirjoitin posket punaisena kypsyysnäytettä. Se olikin haastavampaa kuin olin luullut. 400 sanaa omasta työstä olisi varmaan sujunut, jos tehtävänanto olisi ollut sama kuin meidän opinnäytetyömme nimi. Pyydettiin kuvailemaan ja perustelemaan ammatillista kehitystä opinnäytetyötä tehtäessä. Kysymys pääsi yllättämään, en ollut varautunut tekemään aivotyötä. Kaksi tuntia se vei aikaa, mutta niin se 400 sanaa ylittyi vastaamaan suurinpiirtein kysyttyyn kysymykseen. Vaikka salireppu oli mukana, päätin skipata treenit ja oikaista itseni hyvissä ajoin. Ei tätä kestä muuten, jos sitenkään. Nukkumaan mennessä minulla oli edelleen sunnuntainen Silta ja eilinen Downton Abbey katsomatta. 

Itse harjoittelu alkoi rauhallisesti, jopa hitaasti. Minulla on rauhoittava vaikutus osastoihin. Usein on käynyt niin, että ohjaajat selittävät "nyt on ollut rauhallisempaa kuin yleensä, jostain syystä nyt ei ole ollut paljoa potilaita". Harjoittelun vuorojen, koulun ja tulevien työvuorojen yhdistäminen täytti kalenterin hetkessä. Lisähaasteen ja -mausteen tulevat tuomaan treenit ja joogakortti, joka vanhenee 6.12.

Torstai oli hyvä päivä. Pääsin vihdoin kiinni tekemiseen ja tuntui, että jotain oppikin. Torstaita seurasi perjantai 13. päivä. Matto vedettiin jalkojen alta. En tiedä mitä tapahtui, mutta jossain kohtaa asiat vain alkoivat mennä väärään suuntaan ja paluuta ei ollut. Kohelsin, unohtelin ja sekoilin. En osannut edes asioita, joita tiesin osaavani. Surkea olo päivän päätteeksi. Onneksi sain kompensoitua epäonnistuneen päivän lauantaiaamun tarkemmalla ja varmemmalla työotteella. Jäi parempi mieli.

Edellisestä harjoittelusta on viisi viikkoa ja olin sinä aikana taas kerennyt unohtaa kuinka vaikeaa on olla harjoittelija. Pitää olla aktiivinen, pitää kysellä, pitää näyttää osaamistaan vähintään kahden ihmisen tarkkaillessa, pitää olla omatoiminen, pitää imeä tietoa koko ajan joka puolelta. Ei ihme, että tämä sunnuntaiaamun, viikon ainoan vapaan, herääminen oli pitkä ja vaikea prosessi. Silmät aukesivat vasta kolmen neljän kahvikupin jälkeen. Vielä on edessä vapaapäivän suorittaminen, joka ei valitettavasti ole laatuaikaa sohvan kanssa, vaan siivouspäivä. En ole siivoamisen ystävä ja pahaksi onneksi en osaa pitää yllä järjestystä siivousten välillä. Kiire ja väsymys lisää epäjärjestystä, siksi urakasta tulee taas vaativa.

Liikunnan osalta olen viettänyt kevyttä viikkoa. Tarkoitus oli tehdä neljä treeniä, pitkien pumppavien sarjojen parissa. Kolme olen saanut tehtyä kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä. Katsotaan, saanko siivoamisen jälkeen reippailtua vielä viimeisen.

Levollista sunnuntaita!

p.s. Kypsyysnäyte hyväksytty.

Viimeisen viikon rutistus: siivous kaapeille ja mielelle

Koska suursiivous oli ollut "to do" -listallani harjoittelujen väliin jääville viikoille, tein sitä paniikinomaisesti yhtenä päivänä. Kävin läpi kaappeja, heitin pois turhaa tavaraa ja järjestelin. Jännittävää, millä tavoin nurkkien siivoaminen, tavaroiden läpikäyminen ja niistä luopuminen energisoi ja puhdistaa mieltä.

Siivouksen lomassa uppouduin omiin päiväkirja- ja muihin teksteihin sekä vanhoihin valokuviini. Kävin läpi elämääni, muistelin kirjoittamisen vaikeutta ja ihanuutta ja sitä kuinka ärsytti opettaja, joka ei arvostanut tyyliäni ja joka ei koskaan antanut kiitettävää. Nyt, vanhempana ja viisaampana ymmärrän hänen sanojaan. Ja toisaalta en. Lukioaikaiset tekstini olivat kömpelöitä, mutta välillä jokin kuvaus tai lause pysäyttää. Onko tuo lähtöisin minusta? Opettajan sanat alkoivat kummitella mielessäni. Ehkä vieläkin kirjoitan epätaloudellisesti? Ehkä tarinani ovat edelleen kömpelöitä ja rakenteeni epätäydellisiä?

Valokuvat, varsinkin teinivuosien kuvat ovat yhtä kipeitä kuin tekstitkin. Saako menneisyyttään hävetä? Entä katua? Myönnän, käytän paljon aikaa kumpaankin. Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään... Ja sitä molempiin, joka unohtaa. Onneksi monet asiat kuitenkin vain unohtaa. Suunnittelin, että hävittäisin teinivuosieni päiväkirjat, sillä en ole varma haluanko koskaan enää palata niihin raastaviin oloihin ja siihen elämäntuskaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Alla ensimmäisten vuosien vastauksien parhaimmistoa. 

Hienointa, mitä kätköistäni löytyy ja mihin palaan tasaisin väliajoin, on kirja, jonka olen otsikoinut "Kuka minä olen?". Tähän kysymykseen olen kirjoittanut vastausta jo vuodesta 1996. Kirjoitan aina uuden vastauksen lukematta edellisiä. Sen jälkeen luen edellisen, joskus alusta saakka. Jostain syystä ahdinko ei ole päässyt tämän kirjan sivuille, vaikka sen ensimmäiset rivit on kirjoittanut 15-vuotias tyttö.

Päivän siivousrupeaman tuloksena kotini näytti joiltain kohdin erilaiselta. Olin saanut tilaa käyttööni ja esimerkiksi keittiöni kahvinkeittonurkkaus oli käytännöllistynyt. Helpotuksen huokaus. Joudun silti myöntämään, etten saanut urakkaa vietyä loppuun saakka. Yksi lipasto ja vaatehuoneen ylimmät hyllyt odottavat vielä raivausta. Ja vaikka alla vihjaavasti pitelen imuria, en sitä tällä viikolla ottanut pois siivouskaapista. Olin suunnitellut näille viikoille myös vaatteiden korjausompelua, tuunausta. Suunnitelmista huolimatta ompelupöytä edelleen pursuaa vaatteita, joiden kohtaloksi koitunee lopulta kierrätyslaatikko.

En ole tyytymätön aikaansaannoksiini tai -saamattomuuteeni. Opinnäytetyö on edennyt huimin askelin. Työtä kirjoittaessa on kieli hiljalleen palannut käyttööni. Kielioppia, pilkkuja ja muita välimerkkejä olen joutunut kertaamaan uudelleen ja uudelleen. Muistan kuinka hankalia ne olivat jo silloin joskus. Kypsyysnäyte kolkuttelee ovella.

Huomenna aloitan harjoittelun. Olkoot maanantait tästä lähtien parempia!

Viikon 45 treeni- ja pahekatsaus

Maanantai: Ylävartalotreeni
Tiistai:  Ylävartalotreeni
Keskiviikko: lepo
Torstai: 1h 10 min lenkki (kävelyä ja hölkkää) + hot joogaa 1h 15 min
Perjantai: krapula
Lauantai: 1h 10 min lenkki (1km kävely 1km hölkkä vaihdellen) + ylävartalotreeni
Sunnuntai: Alavartalotreeni + 25 min lenkki (kävelyä ja spurtteja)

Viikko on ollut salitreenaamisen osalta kovin väsynyt. Alkuviikko oli erityisen tahmea kaiken liikunnan suhteen. Maanantain tunnelmista jo vähän kertoilinkin. Energiataso oli likellä nollaa, painot pidin aika kevyinä ja silti jouduin jättämään yhden liikkeen kokonaan väliin. Tiistaina jäi treenaaminen muun kotipuuhastelun varjoon ja tein ylävartalotreenin kotona, ehkä liian kevyillä painolla taas. Sunnuntaina ostettua megakarkkipussia joutui syömään vielä maanantain ja tiistainkin. Hupsista.

Tiistaina tapahtui muutakin. Sain sähköpostiini muistutuksen kesällä ostamastani tarjouskortista joogaan. Sen käyttöaika oli arkipäivisin kello 17 saakka ja oli voimassa vain 6.12 saakka. En ollut vielä lunastanut koko korttia. Tästä alkaa siis hillitön joogasuorittaminen: 10 tuntia reiluun neljään viikkoon, harjoittelun ja koulun lomassa. Hyvänä puolena tullee se, että en juurikaan voi valikoida mille joogatunnille menen, vaan on kokeiltava kaikkea, sen mukaan milloin on mahdollista mennä koululle.

Keskiviikkona omistin levolle. Nukuttuja tunteja jäi taakse noin neljä ja nekin pätkissä. Jalat painoivat, ehkä palautuminen ei ole ollut kohdallaan? Jätin liikunnan väliin ja venyttelin puoli tuntia.

Torstaina heräsin kellon soittoon kuudelta. Nyt alkoi uusi elämä! Kahdeksalta kävin tekemässä pitkän lenkin. Aamu oli uskomaton väreineen ja maisemanvaihteluineen. Kiukutti, kun surkea iPhoneni alkoi sammuilemaan kesken matkan, jäi moni hyvä kuva saamatta eikä Endomondo saanut kerrottua kilometriaikojani. Lenkin jälkeen pikaruokailu, kirjastoon tulostamaan ostokuittia joogasta ja kohti elämäni ensimmäistä hot joogaa. Joogakokeiluista lisää myöhemmin. Illalla nautin punaviiniä ystäväni kanssa ja siitä innostuneena kävin viimeistelemässä illan vielä muutamalla baarioluella.

Torstaisen energiapäivän maisemia.

Perjantain vietin itseäni parannellessa. Ja pitkästä aikaa aloin kokea huonoa omaatuntoa. Mikä järki tässä nyt sitten on, kun samalla yritän treenata ja syödä oikein ja terveellisesti ja yhtenä päivänä viikossa pilaan aina kaiken? Kostoksi juoduista punaviineistä (?) atooppinen ihottumani leimahti kukoistukseen ja kasvoni täyttyivät useista eri kokoisista punaisen turpeista länteistä, komeimmat euron kolikon kokoisia. Punaviini ja refluksitauti -yhdistelmän takia jouduin myös kärsimään kivuliaasta närästyksestä. Onneksi köyhyys on asettunut taas taloksi, joten ravintoloissa pyöriminen loppuu nyt.

Lauantaina häpesin kasvojani ja mietin pitkään kehtaanko edes mennä salille. Olo oli muutenkin saamaton ja energiataso nollissa jälleen. Ulkonakin näytti tuskaisen harmaalta. Tyhmä syksy. Treenikassi oli jo pakattuna, mutta hylkäsin ajatuksen. Sain taivuteltua itseni sen sijaan lenkille. Vaivalloista oli sekin, en tahtonut jaksaa. Päätin vaihdella kävelyä ja hölkkää kilometrin välein, niin sain kuitenkin hien pintaan. Illan päätteeksi tein yläkroppatreenin ja vatsat. Niistä sentään jäi hyvä mieli.

Kesken sunnuntai-iltapäivän tuli kutsu avantouimaan ja saunomaan. No mikä jottei. Ja sitten tajusin, etten ennätä salille ennen ja avantodippailun jälkeen sinne on turha kuvitella menevänsä. Ratkaisuna oli hätäinen kehonpainotreeni reisille Ida Jeminan ohjeilla. Voin kertoa, että en kaikkia noista saanut tehtyä. Mutta kiva, reisiä poltteleva viiden liikkeen treeni 12 toistolla ja kolmella kierroksella tuli kuitenkin tehtyä. Pieni palauttava lenkki muutamalla sykkeen nostatuksella ja uimaan. Kyllä on taas raukean pehmoinen olo. 

Tämän viikon miinus: valmennusohjelmaa on tullut sovellettua tosi paljon kotona. En tiedä ovatko treenit jääneet kuinka puutteellisiksi sen takia. Toinen miinus: tajusin, että olen koko ajan tehnyt treenejä ihan missä huvittaa järjestyksessä. Tarkoitus tietysti olisi ollut noudattaa järjestystä, luulisin. Plussana: nahkeasta viikosta huolimatta VIITENÄ PÄIVÄNÄ LIIKUNTAA. Kiitos ja kumarrus!

Säännöllinen syöminen on sujunut ja taitaa olla jo hallinnassa. Seuraavaksi pitäisi tosissaan hienosäätää annoksia. En vielä tiedä millaisia muutoksia teen, kun esimerkiksi juustosta en halua luopua. Ehkä yritän katsoa tarkemmin millaisia määriä proteiinia ja hiilihydraatteja menee suuhun per ruokailukerta. Tähän mennessä kun olen arvioinut ne aika silmämääräisesti. Ja sokeri jääköön nyt kokonaan, ei enää karkkipusseja!

Viikon päättyy hyvään mieleen, kaikesta huolimatta. Katsotaan miten ensi viikon treenien käy, kun alkaa harjoittelu ja koulu "häiritä" elämää.

Maanantai, TAAS

Toinen p**** maanantai putkeen. En tiedä mitä muuta tehdä kuin v a l i t t a a. Ongelmahan ei siis ole siinä, että jotain erityisen ikävää tapahtuisi. On vaan niin tunkkainen ja takkuinen tunnelma heti herättyään, että haluaisi vaan peruuttaa koko päivän.

Tämä maanantai alkoi pilaantua jo yöllä. Heräilin pitkin yötä, pyörin sängyssä ja hikoilin. Aamuviideltä kiukutti ja väsytti, mutta unta ei tullut enää kuin pienen pienissä pätkissä. Lopulta vääntäydyin ylös, silmät ja kasvot turvoksissa. Kahvin kanssa ei sentään ollut ongelmia, mutta koska minun aivoni ja vatsani pitävät yhtä, en v**********ni saanut syötyä juuri mitään järkevää aamupäivän aikana. Ja sitten olikin jo kiire. Edessä oli pitkästä aikaa iltapäivä koululla. Odottamani valokuvatyöpaja oli alkamassa. Minua väsytti ja ahdisti ja luvassa oli u u s i a ihmisiä ja l u o v a a toimintaa. Voitte kuvitella kuinka vähän se kiinnosti.

Lisäksi olin viikonloppuna oluen innoittamana leikannu itselleni mahdottoman tukan. Joutuisin nyt sen kanssa ihmisten eteen. Vastassa olisi vieraita nuorisopuolen opiskelijoita, joiden kanssa en haluaisi nyt olla tekemisissä. Joihin en nyt välittäisi tutustua.

Siellähän niitä oli luokka täynnä. No, ei onneksi niin montaa kuin pelkäsin, eikä niin nuoriakaan. Opettaja varautui selkeästi tutustumisleikkeihin levittämällä kortteja pitkin pöytiä, mutta pelastuksekseni tutustumiskierros vedettiin kuitenkin läpi perinteisellä muutaman lauseen esittelyllä. Sitäkin jännitin, muutaman lauseen sanomista muutamalle ihmiselle. Ihan vain koska maanantait näköjään muuttaa minut ihmisstrutsiksi (tiedän, vähän huono vertaus, ei strutsit pelosta päätänsä pistä maan sisään). Pahin oli vielä edessä. Parinvalinta parityötehtävään. Kerkesin jo lähettää muutaman hermostuneen viestin eräälle ystävälläni. Ennen kuin tuskanhiki alkoi virrata, pelastuin tästäkin täpärästi. Opettaja otti ohjat käsiin ja jakoi pariutumattomat pareiksi. Ihana ihminen!

Kotimatkalla bussissa aloin voida pahoin, niinkuin nykyään usein bussimatkoilla. Johtunee huonontuneesta näöstäni? Vai tällä kertaa kuitenkin yksipuolisesta ruoasta ja liian pitkistä ateriaväleistä? Päädyin silti salille, koska se oli matkan varrella ja olin ottanut kaikki tavarat mukaanikin. Treeni ei kulkenut, ei sitten yhtään. Painoja pidin aika keveänä ja silti piti jättää yksi liikesarja kokonaan tekemättä. Ei tullut oikein kunnolla hikikään, ei edes crosstrainerin kanssa, niinkuin yleensä. Sauna ei rentouttanut. Oli huono olo edelleen ja närästi. (Kiitos eilisen hampurilaisen chilikastikkeen!). Peruutin illan menot ja kiirehdin kotiin. Aion vain peitottaa itseni ja katsella eilisen Sillan loppuun. Huomenna kaikki on toisin.

Minä en ole maanantai-ihminen. 

Treeni- ja pahekatsaus vko 44

Maanantai: Hölkkä 30 min.
Tiistai: Ylävartalotreeni
Keskiviikko: Alavartalotreeni
Torstai: Ylävartalotreeni
Perjantai: Hölkkä 45 min + ylävartalotreeni (ulkona ruokailu ja baarissa notkumista)
Lauantai: krapula
Sunnuntai: Kävelylenkki + 2-3 km hölkkä 1h. (Ulkona ruokailu, hampurilaisateria + olutta kyytipoikana)

Maanantaiaamun tunnelmia. Loppuviikosta olikin jo paljon harmaamman ja ankeamman näköistä. 

Onpas ollut vaikeaa löytää sopiva aika salitreenille, kun joka päivä on mahdollista mennä aamulla, päivällä tai illalla. Valinnanvapaus ja ylitarjonta saa pään sekaisin ja monesti tekee mieli jäädä vain kotiin. Ei silti jäänyt yksikään treeni tekemättä. Piste siitä.

Tällä viikolla vaihtui ohjelma. Uutuutena minulle tuli super- ja pudotussarjat. Supersarjoja tehdessä ongelmaksi muodostui taas painojen valinta. Ensimmäisella kierroksella manasin päässäni liian kevyitä painoja, niitä kuitenkaan lisäämättä. Ja kolmannella kierroksella totesin, etten taida pystyä tekemään kyseisillä "kevyillä" painoilla toistoja loppuun saakka. Pudotussarjoissa painot tuntui heti alussa liian kovilta ja sarjan vieminen loppuun oli tuskallista. Joo, tiedetään, minun kuuluisi tehdä lämmittelykierros ja testailla painoja. Mutta kuten jo aiemmin kerroin, minä olen kärsimätön luonne.

Ja mitä on tapahtunut ruokahalulleni? Nälkä olisi koko ajan, säännöllisestä syömisestä huolimatta. Elimistössä tapahtuu jotain? Luin Fit-lehdestä (10/2015), ettei kehityksen kannalta olisi väliä, treenaako neljä päivää peräkkäin vai pitääkö välissä yhden lepopäivän. Perjantaina hölkätessä jalat painoivat tonnin ja syke huiteli ties missä (ei ollut mittaria mukana, tarkkaa lukemaa en tiedä). Ehkä jalat kaipaisivat lepopäivää? Vai olisiko heti alavartalotreenin jälkeen kannattanut juosta palauttava lenkki? Ensi viikolla testaan jompaa kumpaa.

Köyhyys on rajoittanut suuhun meneviä paheita. Torstai-iltana olin kaivamassa mokkapala-aineksia kaapissa, projekti kaatui rahattomuuteen, munattomuuteen ja rasvattomuuteen. Perjantaina kilahti aikuiskoulutustuki tilille ja sen kunniaksi tulikin vietettyä kevyt baari-ilta, oheisruokailuineen. Eli paheettomaksi ei jäänyt tämäkään viikko. Lisätunnustuksena kerron, että olen lopettanut tupakoinnin neljä vuotta sitten. Oluen kanssa herää tarve ja himo polttaa, joskus onnistun taistelemaan vastaan, niin että poltan vain 1-2 savuketta, joskus en jaksa välittää. Perjantainen baari-ilta kuului tupakoinnin osalta jälkimmäiseen, oluen määrä pysyi sentään kohtuullisena. Sunnuntaisen lenkin päätteeksi nykäisin itseni vielä hampurilaisaterialle. Voi selkäranka, missä lienet?

Loppuuko aika kesken?

Opintovapaan kevyemmät viikot alkavat olla ohitse. Viikolla 46 alkaa harjoittelu ja karmivat aamuherätykset. Seuraavalla viikolla mukaan liittyy fyysiset läsnäoloillat koululla. Aloittelen myös mieluisaa Valokuvatyöpaja -kurssia, joka on minulla valinnaisena ja joka tarjoaa jotain aivan muuta opintojen rinnalle. Jo kurssiin valmistautuminenkin on ollut ihanaa, vapauttavaa ja terapeuttista. Opinnäytetyökin odottelee enää pohdintaa ja loppusilausta sekä loppuseminaaria. Kypsyysnäytteen teemme 11.11.

Treenaamisen lomassa olen tällä viikolla hakenut ja luonut materiaalia valokuvatyöpajaa varten, hankkiutunut eroon vaatteistani, yrittänyt rentoutua ja samalla olla kiintymättä liikaa sohvaani, sillä yhteinen aikamme on taas pian ohi.

Valokuvatyöpajassa tehdään kolme tehtävää: valokuvapäiväkirja, elämänkaari -tehtävä ja voimauttava valokuva -paritehtävä. Viimeisen kohdalla pääni kumisee tyhjyyttään. Miten minä haluaisin muiden minut näkevän? Mitä ominaisuutta haluaisin korostaa? Millainen haluaisin olla? Tekisi mieleni kysyä ensin muilta millaisena he minut näkevät ja sitten esitellä valokuvana jotain mitä he eivät tieneet. Mutta sehän ei ole tarkoitus. Elämänkaarta varten olen haalinut luultavasti liikaakin kuvia. Oli riemastuttavaa selailla valokuva-albumeja vuodesta nolla tähän päivään. Kiitos vaan äidille ahkerasta kuvaamisesta ja kuvien säilyttämisestä. Itse ottamat teini- ja nuoruusvuosien valokuvat taas herättivät vain ahdistusta, eikä niistä yksikään päässyt mukaan tehtävään.

Vaatehuoneessani on vallinnut vaatteiden ylivalta. Pikkusiskoni napakalla avustuksella saimme kaksi säkillistä vaatteita muuttamaan muualle. Osa lähti pikkusiskon matkaan ja osa kierrätyslaatikkoon. Hyllyistä henkii nyt väljyys ja pelkään sitä hetkeä, kun alan taas täyttämään niitä kaikenlaisilla "sitten kun"-vaatteilla. Kaikista vaikeinta oli muuten luopua vaatteista, jotka olivat "nämä päällä voi vielä urheilla" -vaatteita. Sellaisia haalistuneita, muodottomia, epämuodikkaita ja ehkä reikäisiäkin vaatteita, jotka haluan aina käyttää viimeiseen hetkeen saakka. Osan poistetuista "urheiluvaatteista" kaivoinkin vielä säkistä ja ajattelin viedä syntymäkotiini lenkkivaatteiksi, niin ei tarvitse sitten urheilukamoja erikseen kuljetella. Treenaamisen ja syömisen tärkeydestä muistutti tangoilla roikkuvat juhlamekot, joita olen innokkaasti hankkinut ja joista en millään tahtoisi luopua. Pikainen sovituskierros osoitti, että yli puolet niistä olivat auttamattomasti pieniä. Mekko kiertoon ja tyttö lenkille!

Sohva on aina ja ikuisesti ollut suuri rakkauteni ja hyvä ystäväni. Joskus, yleensä yövuoroista tullessani, nukun muutkin kuin päiväunet siinä. Olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen tarvitsee (MINÄ TARVITSEN) yhden oikean lepopäivän viikossa. Sellaisen, jolloin jalat saavat olla irti lattiasta ja mieli lepuutella vähemmän vakavan viihteen parissa. Usein vapaapäivinähän tulee kuitenkin tehtyä aika aktiivisesti asioita; siivoilua, kaupassakäyntiä ym. asioita, mitä ei arkena töiden jälkeen ehdi taikka jaksa. Niinä viikkoina, jolloin vapaani tuhraantuvat moiseen hyötytoimintaan, sieluni itkee verta.

Mieluisimpia olisivat erilaiset maisemakuvat, mutta voiko elämääni kuvata maisemilla?

Vielä yksi viikko ennen harjoittelua. Kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista ja tekemisistä, ilmassa on jopa kiireen tuntua. Kummallista, että sitä aktivoituu vasta kun aika alkaa olla lopuillaan.