Keskiviikon vietin koululla aamusta saakka. Päivä valokuvatyön parissa ja kolmesta eteenpäin kirjoitin posket punaisena kypsyysnäytettä. Se olikin haastavampaa kuin olin luullut. 400 sanaa omasta työstä olisi varmaan sujunut, jos tehtävänanto olisi ollut sama kuin meidän opinnäytetyömme nimi. Pyydettiin kuvailemaan ja perustelemaan ammatillista kehitystä opinnäytetyötä tehtäessä. Kysymys pääsi yllättämään, en ollut varautunut tekemään aivotyötä. Kaksi tuntia se vei aikaa, mutta niin se 400 sanaa ylittyi vastaamaan suurinpiirtein kysyttyyn kysymykseen. Vaikka salireppu oli mukana, päätin skipata treenit ja oikaista itseni hyvissä ajoin. Ei tätä kestä muuten, jos sitenkään. Nukkumaan mennessä minulla oli edelleen sunnuntainen Silta ja eilinen Downton Abbey katsomatta.
Itse harjoittelu alkoi rauhallisesti, jopa hitaasti. Minulla on rauhoittava vaikutus osastoihin. Usein on käynyt niin, että ohjaajat selittävät "nyt on ollut rauhallisempaa kuin yleensä, jostain syystä nyt ei ole ollut paljoa potilaita". Harjoittelun vuorojen, koulun ja tulevien työvuorojen yhdistäminen täytti kalenterin hetkessä. Lisähaasteen ja -mausteen tulevat tuomaan treenit ja joogakortti, joka vanhenee 6.12.
Torstai oli hyvä päivä. Pääsin vihdoin kiinni tekemiseen ja tuntui, että jotain oppikin. Torstaita seurasi perjantai 13. päivä. Matto vedettiin jalkojen alta. En tiedä mitä tapahtui, mutta jossain kohtaa asiat vain alkoivat mennä väärään suuntaan ja paluuta ei ollut. Kohelsin, unohtelin ja sekoilin. En osannut edes asioita, joita tiesin osaavani. Surkea olo päivän päätteeksi. Onneksi sain kompensoitua epäonnistuneen päivän lauantaiaamun tarkemmalla ja varmemmalla työotteella. Jäi parempi mieli.
Edellisestä harjoittelusta on viisi viikkoa ja olin sinä aikana taas kerennyt unohtaa kuinka vaikeaa on olla harjoittelija. Pitää olla aktiivinen, pitää kysellä, pitää näyttää osaamistaan vähintään kahden ihmisen tarkkaillessa, pitää olla omatoiminen, pitää imeä tietoa koko ajan joka puolelta. Ei ihme, että tämä sunnuntaiaamun, viikon ainoan vapaan, herääminen oli pitkä ja vaikea prosessi. Silmät aukesivat vasta kolmen neljän kahvikupin jälkeen. Vielä on edessä vapaapäivän suorittaminen, joka ei valitettavasti ole laatuaikaa sohvan kanssa, vaan siivouspäivä. En ole siivoamisen ystävä ja pahaksi onneksi en osaa pitää yllä järjestystä siivousten välillä. Kiire ja väsymys lisää epäjärjestystä, siksi urakasta tulee taas vaativa.
Torstai oli hyvä päivä. Pääsin vihdoin kiinni tekemiseen ja tuntui, että jotain oppikin. Torstaita seurasi perjantai 13. päivä. Matto vedettiin jalkojen alta. En tiedä mitä tapahtui, mutta jossain kohtaa asiat vain alkoivat mennä väärään suuntaan ja paluuta ei ollut. Kohelsin, unohtelin ja sekoilin. En osannut edes asioita, joita tiesin osaavani. Surkea olo päivän päätteeksi. Onneksi sain kompensoitua epäonnistuneen päivän lauantaiaamun tarkemmalla ja varmemmalla työotteella. Jäi parempi mieli.
Edellisestä harjoittelusta on viisi viikkoa ja olin sinä aikana taas kerennyt unohtaa kuinka vaikeaa on olla harjoittelija. Pitää olla aktiivinen, pitää kysellä, pitää näyttää osaamistaan vähintään kahden ihmisen tarkkaillessa, pitää olla omatoiminen, pitää imeä tietoa koko ajan joka puolelta. Ei ihme, että tämä sunnuntaiaamun, viikon ainoan vapaan, herääminen oli pitkä ja vaikea prosessi. Silmät aukesivat vasta kolmen neljän kahvikupin jälkeen. Vielä on edessä vapaapäivän suorittaminen, joka ei valitettavasti ole laatuaikaa sohvan kanssa, vaan siivouspäivä. En ole siivoamisen ystävä ja pahaksi onneksi en osaa pitää yllä järjestystä siivousten välillä. Kiire ja väsymys lisää epäjärjestystä, siksi urakasta tulee taas vaativa.
Liikunnan osalta olen viettänyt kevyttä viikkoa. Tarkoitus oli tehdä neljä treeniä, pitkien pumppavien sarjojen parissa. Kolme olen saanut tehtyä kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä. Katsotaan, saanko siivoamisen jälkeen reippailtua vielä viimeisen.
Levollista sunnuntaita!
p.s. Kypsyysnäyte hyväksytty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti