Muutoksen tuulet

Helmikuussa jätin anomuksen todistuksesta ja kävin koululla viimeistä kertaa. Mikä painolasti tuo koulu ja etenkin stressi valmistumisesta olikaan ollut, askeleet eivät vuosiin ole olleet niin keveät kuin sinä päivänä. Sen jälkeen tein jotain, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään. Irtisanoin työsopimukseni, vaikka uudesta työstä ei ole vielä tietoakaan. "Rohkeaa", monet sanoivat. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo eikä varsinkaan sen kertominen ääneen. Matkalla esimiehen juttusille olin perua päätökseni moneen kertaan. Kuka hullu tällaisena aikana jättää vakituisen työnsä?

Viikko irtisanoutumisen jälkeen odotin jo innoissani uutta. Nyt jännittää, kirjoitin 16 työhakemusta, poikiiko joku niistä minulle töitä? Sitten mieleeni hiipi pelko. Entä jos en saakaan töitä? Valmistuin sairaanhoitajaksi ja jo edellisestä syksystä asti seurailin työtarjontaa, joka ei Pirkanmaalla ole ollut kuitenkaan kovin rikasta. Ahdistuin ja kirjoitin lisää työhakemuksia. Ja lisää... En enää tiedä montako hakemusta kirjoitin yhteensä, mutta pian ne poikivat haastattelukutsuja, Uudellemaalle.

Reippaana kävin haastatteluissa ja päätin ottaa vastaan ensimmäisen kolmea kuukautta pidemmän sopimuksen, jota minulle tarjotaan. Viiden viikon kuluttua asuin Espoossa. Nyt olen asunut täällä viisi viikkoa. Uuden työn opettelu on ollut ihanaa ja uuvuttavaa. Ja vaikka vanhasta luopuminen kouraisi syvältä ja pelotti, on uusi koti ja ympäristö tuntunut vapauttavalta ja virkistävältä.

Sinne jäi keväinen Pirkanmaa