Edellisen viikon treeni- ja pahekatsaus

Viime viikolla oli valmennusohjelman toinen viikko. Onhan se aikamoista yhtäkkiä yrittää neljää salitreeniä + paria lenkkiä viikkoon, kun aiemmin liikuntasuoritukset ovat jääneet viikossa yhteen viiva kolmeen. Selviydyinpä kuitenkin.

Maanantai: Sauvakävely 40 min
Tiistai: Ylävartalotreeni
Keskiviikko: Alavartalotreeni
Torstai: Ylävartalotreeni (baarissa ja Amorphiksen keikalla illalla)
Perjantai: krapula
Launtai: Ylävartalotreeni (baarissa ja Asan keikalla illalla)
Sunnuntai: Patikointi 3h

Tältä näytti viikkoni paheineen. Niin. Ei, minusta ei ole tulossa tiukkaa fitnessmuijaa. Minä tarvitsen välillä krapulankin. Ja huomio; baarissakäynti ei aina tuota krapulaa. Ollaan ylpeitä siitäkin! Tämän viikon paheisiini taisi kuulua oluen lisäksi myös x-määrä karkkia sekä leivonnaisia. Ja mitenkähän mahtoi olla, kävinköhän anastamassa limsaa ja sipsiäkin pikkusiskon kätköistä?

Treeneistä sen verran, että kun ei ole aiemmin tehnyt kunnon voimatreeniä, on sopivan painon löytäminen hankalaa. Ja kun kärsimätön luonteeni ei jaksa kauaa säätää niiden kanssa, niin sitä mennään sillä mikä ensimmäisenä tai toisena käteen osuu. Jäi siis vähän epäilyttämään näiden kahden viikon tehot, tarkoituksena kun nimenomaan oli tehdä raskailla painoilla. Vaikka myönnettävä on, että opinnäytetyön ja vapaa-ajan riekkumisten päälle tuo viikko tuntui elimistössä. Seuraavana maanantaina ja vielä tiistainakin yritin liimautua sohvaan.

P.s. Tällä viikolla en taipunut joogaan lainkaan, kuvittelin sen olevan hyvä päätös patikointipäivälle, mutta olinkin liian puhki sen jälkeen.

Katsotaan, kuinka tämän viikon kanssa käy!

Om!

Aloin seurata astangajoogan polkua jo vuosia sitten. Kävin alkeiskurssin Tampereen astangajoogakoululla, vuosi oli 2002 tai 2003. Polku on kuitenkin mutkitellut kuluneiden vuosien aikana ja ollut välillä kadoksissakin, onneksi vain löytyäkseen uudelleen.

Koska harrastamiseni on ollut näinkin epävakaata, en koskaan ole päässyt alkeista minnekään. Tuttu tarina  monesta muustakin lajista. En ole myöskään vuosiin käynyt ohjatuilla tunneilla. Olen vain silloin tällöin kaivanut mattoni esiin ja tehnyt harjoitukset katkonaisesti paperia seuraillen ja ikävistä asanoista lintsaten. Viime vuonna löysin Yoogaia -palvelun, jonka myötä sain vähän potkua kuihtuneeseen harrastukseeni. Kaipasin kuitenkin joogasalin tunnelmaa ja lopetin palvelun käytön siirtyäkseni jollekin Tampereen saleista. Siirtymää ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. En edes muista oliko syynä kiire vai raha, vai ihan vaan puhdas saamattomuus.

Elo-syyskuussa alkoi astanga taas pyöriä mielessäni. Kehoni kaipasi astangajoogan tarjoamaa venymistä ja hyvänolon tunnetta. Helpoin ratkaisu jälleen oli aloittaa kotijooga. Tukena olen tällä kertaa käyttänyt Youtubesta löytämiäni astangan alkeistunteja. Omaa harjoitusta en halua tehdä.

Olen kokeillut myös kundaliinijoogaa sekä yinjoogaa, joista molemmista minulla on myös pelkästään positiivisia kokemuksia. Koska minulla ei ole aikaa pelkkään joogaan, on nämä ollut pakko unohtaa rutiineistani. En tiedä kuinka realistista olisi tavoitella elämää, jossa aika riittäsi lenkkeilyn, salitreenien ja astangajoogan lisäksi vielä kundaliini- ja yinjoogaan. Täysien työpäivien lisäksi siis.

Tänä päivänä astangan harjoittaminen ei ole yhtä kepeää kuin kymmenen vuotta sitten. En ole yhtä notkea ja lihaakin on tullut sen verran, että jotkin asanat sattuvat nahkaani. Kunto on huonompi, tunnin harjoitusta tehdessä teho hiipuu jo pian puolen välin jälkeen. Ujjayi -hengitys ei sujunut silloin, eikä se suju nytkään kunnolla. Minusta tuntuu kuin nenässäni olisi jokin vastus ja aika pian aurinkotervehdysten jälkeen alan hengittämään helpotetummin, nenän kautta toki edelleen.

Parantaakohan aika?

Sarjoista...

Kuva täältä

Se on tiistai ja pian taas aika rauhoittua tv:n ääreen. Niin, hurahtelen minä muuhunkin kuin liikuntaan. Kaiken ajanhallintastressin sun muun säädön lomassa ennätän hyvin vielä katsella tv-sarjoja Yle Areenalta ja HBO:lta. Olen myös opetellut kiusallisen tavan nukuttaa itseni katsomalla jotain. Tästä syystä saatan nukahtaa esimerkiksi kesken Silta-jaksoa.

Sarjoja, joita tällä hetkellä seuraan (perusteluineen):

Downton Abbey 
-Pukuja! Kätkettyjä tunteita! Viileän etäistä käytöstä!

Silta
-Viha-rakkaussuhde Saga Noreniin. Ensimmäiset ajatukseni: ei kukaan voi olla noin asperger ja toisaalta tämä on niin nähty jo, esim. Bones -sarjan tri Brennan.
-Henrik Sabroe, puhdasta rakkautta!

Ängelby
-Mainoksissa on mainittu Twin Peaks.
-Luotan pohjoismaiseen tuotantoon.

The Walking Dead.
-Laahaan pahasti jäljessä, koska:
1. Tarkoitus on katsoa pikkusiskon kanssa yhdessä. Asumme eri paikkakunnilla.
2. Zombit ajavat minut raivon ja hulluuden partaalle ärsyttävyydellään.

Syke
-Odotan uusia jaksoja!
-Hienoa suomalaista sairaalaviihdettä.

Kestosuosikkejani tv:ssä ovat myös Hercule Poirot ja Neiti Marple. Lisäksi olen seurannut Yle Fem -kanavan hienoja tai/sekä sympaattisia sarjoja: Naapureita ja salaisuuksia (Laerkevej), Onnen kauppaa (Lykke), Helteinen helmikuu (30 grader i februari), Maan povessa (Jordskott), Kruununjalokivet (Kronjovelerna), muutamia mainitakseni. Vielä jotain sympaattista mainitakseni listaisin tähän vielä sarjat Girls ja Mad men sekä suomalaiset Uutishuone, Klikkaa mua ja Tukka auki.

On olemassa sarjoja, jotka ovat jättäneet ikävän ja tyhjyyden tunteen kuukausiksi loppuessaan. Olen saattanut jopa vierittää muutaman epätoivon ja surun kyyneleenkin viimeisen jakson päätyttyä. Tällaisia sarjoja ovat olleet:

Twin Peaks
-Ensimmäisellä kerralla olin noin 11-vuotias. Rakastuin tulisesti agentti Cooperin ulkonäköön ja outouteen.
-Pelkäsin Bobia silloin, ja yhä, pelkkä nimen kirjoittaminen, kylmää sieluani.
-Talvinen ja metsäinen tunnelma.
-Voi jopa olla, että Twin Peaksin jälkeen ei mikään herättänyt tunteita samalla tavoin vuosiin.

Green Wing
-Hieman eri tavoin tehty vinksahtanut komedia.
-Dr. Mac

The Weeds
-Hyvällä tavalla vinksahtanut, aiheeltaan omintakeinen komedia
-Jokainen henkilöhahmo on kultaa
-Rakastan Nancyn pukeutumistyyliä

True Blood
-Yläasteelta alkanut vampyyriviehtymykseni palkittiin vihdoin seksikkäillä vampyyreillä ja leikittelyllä ihmisten ja vampyyrien välisillä suhteilla. Viimeinen kausi oli tahmea.
-Eric! Ja Pam!

The Hour
-Brittisarja 50-luvun uutistoimituksesta
-Ihanat päänäyttelijät: Romola Garai, Ben Whishaw, Dominic West (Tämän sarjan eli herra Westin takia olen katsonut myös Affair -sarjaa).
-Orastava rakkaus päättyy siihen, että sarja peruttiin kakkoskauden jälkeen. Vihasin maailmaa hetken.

The Offspring
-australialainen sarja neuroottisesta ja ihanasta synnytyslääkäristä, Ninasta sekä hänen erikoisesta perheestään
-Ninan elämää oli vaan niin ihanaa seurata, että järkytyin, kun se minulta riistettiin liian aikaisin.

Veden voima

Ihmisen elimistöstä noin 60%:a vettä. Elimistö tarvitsee nestettä n. 2000–2500 ml vuorokaudessa, niistä 1000–2000 ml tulisi nauttia juomalla. Vettä tarvitaan elimistön eri toimintoihin ja se pitää mielenkin virkeänä. Kuumalla ilmalla ja sairastaessa vedentarve lisääntyy. Liikunta lisää vedentarvetta noin 0,5–1,5 litraa liikuttua tuntia kohden, mutta alle tunnin liikuntasuorituksen aikana ei tarvitse juoda. (Helsingin Sanomat, Valtion ravitsemusneuvottelukunta)

Vuonna 1985 Suomessa laskettiin olevan 187 888 järveä ja lampea. (Helsingin Sanomat)

Vesi on käytetty symboli uskonnoissa ja taiteessa. Pikaisella googlettamisella löytyi viittauksia puhdistamiseen ja puhdistautumiseen, feminiinisyyteen ja kaaokseen, uudestisyntymiseen ja kuolemaan. Aihe on mielenkiintoinen, mutta en halua nyt syventyä tähän tasoon tällä kertaa.

Eilen kärsin maanantaimasennuksesta. Olin valmis ja halukas hautautumaan peittoihini, en olisi tahtonut mennä ulos, enkä tavata muita ihmisiä. Aamun ja päivän puuhastelut eivät saaneet minua muuttamaan mieltäni. Illalla jouduin vastuuseen aiemmin tekemästäni lupauksesta. Jouduin taas ulos –tällä kertaa uimaan ja saunomaan.

Rauhaniemen kansankylpylä.
Tällä kertaa emme kuitenkaan uineet siellä.

Lähdin alistuneena matkaan. Matka perille oli pimeä ja hikinen. Pulahdin heti uimapukuun päästyäni veteen. Se oli yhdeksän asteista, lämpimämpää kuin edelliskerralla. Nilkkoihin iski kylmäkipu ja kiirehdin saunaan. Toisella kerralla uin jo kauemmin eikä luihin enää sattunut. Kolmannen kerran jälkeen päässäni hieman pyöri. Verenpaineen vaihtelua? Vai olisiko päässä pitänyt kuitenkin olla pipo? Neljännellä kerralla olo oli mitä mainioin. Tunsin kuinka energiavirta syöksähteli sormiin, varpaisiin, silmiin, ajatuksiin. Oli helpompi hengittää. Olin päihittänyt maanantain. 

Avantouintia harrastaa Suomessa noin 100 000 henkilöä. Se ei sovi sydänsairaille ja joidenkin lähteiden mukaan myös astmaatikkojen tulisi välttää sitä. Avantouinnin seurauksena adrenaliinitaso tasapainottuu ja mieli virkistyy ja rauhoittuu. Stressi jää avantoon, koska ihminen käyttää stressihormoninsa taisteluun kylmäkipua vastaan. Avantouinti vapauttaa elimistössä endorfiinejä ja kortisolia, siksi se lievittää kipuja ja tuo mielihyvää. Useille se saattaa aiheuttaa jopa positiivista riippuvuutta. 20 sekunnin avantokäynnin jälkeen keho joutuu kuluttamaan energiaa lämpötilan palauttamiseen. Työ vastaa 15-20 minuutin porraskävelyä. (Hyvä Terveys, Helsingin Sanomat, Yle)

Olen harrastanut avantouintia epäsäännöllisesti aikaisempina talvina. Epäsäännöllisesti ja tyhmästi. Ensimmäinen ja ainoa avantokerta on saattanut olla keskellä talvea. Kylmä kesä ajoi minut harrastamaan uimista saunomisen kera. Tänä kesänä uinkin enemmän kuin muina kesinä. Baareissa vietettyjen viikonloppujen jälkeen oli ihana mennä puhdistautumaan synneistä kylmään veteen. Uiminen jatkui pitkälle syksyyn. Vesien jäähtyessä vedessäoloaika piteni. Kehityksen pysäytti flunssa, mutta sen jälkeenkin kylmänsietoni on ollut ihan toista luokkaa. Ja kyllä, minäkin taidan olla hieman riippuvainen veden tuomasta autuudesta. 

Horoskooppimerkiltäni olen vesimies. 

Lähteitä:

Järvien määrä ollut Suomessa kunnia-asia
http://www.hs.fi/tiede/a1415594390575

Voiko vettä juomalla laihtua?

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1383131658572

Juomat ravitsemuksessa. 

http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/attachments/vrn/juomat_ravitsemuksessa.pdf

Avantouinti kuluttaa kaloreita yhtä paljon kuin portaiden nousu

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1361374356744

Avantouinti ei ole riskitön harrastus

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2001/03/27/avantouinti-ei-ole-riskiton-harrastus

Avantouinti -rentoutta ja kylmäkaraisua

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/liikunta/avantouinti_rentoutta_ja_kylmakaraisua

Maanantai -blues

Miten maanantai voi tuntua maanantailta vapaallakin? Herääminen ei kiinnostanut. Aamukahvi ei riittänyt. Kun yritin suunnitella päivän ohjelmaa, ahdisti. Aamupalan syöminen oli, jos mahdollista, entistä haasteellisempaa. Istuin lenkkivaatteet päälle noin tunnin, koska uloslähteminen tylsältä. Salillekaan ei viitsinyt lähteä. Siellä tulee hiki.

Jollain ihmeen keinolla pääsin ovesta ulos. Mukanani ollut liian täysi ja liian pitkään sisällä ollut biojätepussi vuosi päälleni. Pikainen puhdistus ja takaisin ulos. Pihalla otin askeleen vasemmalle ja oikealle. Missä huvittaisi hölkkäillä? Kaikkialla tuuleekin. Onneksi päätös oli kuitenkin nopea. Suuntasin läheiseen puistoon ja sain vaivoin hölkkäiltyä puoli tuntia.

Muistiin: juoksukertoja on siis lisättävä. 

Lenkin jälkeen oli tarkoitus harjoittaa raivokasta kodinhuoltoa. Syötyäni kuitenkin ajauduin sohvalle. Tähänkö jäin? Pitäisikö kuitenkin vielä tänään keräillä voimia? Viikonlopun hurjastelut (torstaina ja lauantaina myöhäiset illat keikkojen takia ja sunnuntaina aikainen herätys metsään) painavat vielä vähän vanhan elimistöä.

Uusimman Silta -jakson jälkeen elämä näyttää ehkä toisenlaiselta.

Mukavaa maanantaita!

Ylösnousemus ja ero sohvasta.

Kun sain flunssan karistettua sohvaltani, oli aika aloittaa Fitverstaalta ostamani BTP -valmennusohjelma.

BTP:tä on nyt kaksi viikkoa takana. Täytyy sanoa, että pidän treenaamisesta, oli laji mikä tahansa. Ja kaltaiselleni suorittajalle on innostavaa, kun on jokin valmis "lukujärjestys", jota tulee noudattaa. Mukana suorittamisessa kulkee kuitenkin myös jääräpäisyyteni (vai sisäinen pieni kapinallinen?), jonka takia aikataulujen, lukujärjestysten ja ohjeiden noudattiminen ei koskaan ole niin yksinkertaista. Tämän seurauksena usein esimerkiksi ruoanlaitossa ja leivonnassa mutkat suoristuu ja tuotokset epäonnistuu. "Ei se ole niin justiinsa", "minä korvaan tämän ainesosan/mausteen tällä", "ei kai näitä tarvi yksitellen laittaa" jne. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ainakin sitä, että painot eivät ehkä ole olleet niin suuria kuin ohjelmassa määriteltiin. Ajattelin näppäränä, että totutan lihakseni treeniin ensin vähän kevyemmillä painoilla. Jaa-a. Nyt mietin sitten millaisilla painoilla jatkan ensi viikolla, kun ohjelma pyytää laskemaan painoja ja lisäämään toistoja.

Itse treenaamista suuremmaksi ongelmaksi on kuitenkin noussut ruoka ja syöminen. Olen aina syönyt hutiloiden ja vain pakon edessä. Myöskään ylensyöminen ja mässäily ei ole ollut vieras laji. Aamiaisen syöminen taas on aina ollut yhtä h*******ä ja jouduinkin vuosi sitten tekemään työtä sen eteen, että opin syömään aamuisin. (Epäilen, että aamuisin myös suun ja nielun alue ovat myös niin tokkurassa, ettei pureskelusta ja nieleskelystä oikein tahdo tulla mitään.)

Uudet haasteeni ovat nyt säännöllinen syöminen viisi kertaa päivässä ja monipuolinen ruokailu.

Kahden viikon treenaamisen ja kolmen päivän opinnäytepyrähdyksen jälkeen pääsin vihdoin ja viimein rauhoittumaan metsään. Sade-ennusteita uhmaten lähdimme erään ystäväni kanssa patikointireissulle. Sen verran jouduimme taipumaan luonnon arvaamattomuuden edessä, että vaihdoimme retkikohteen 11 kilometrin suomaisemista 6,5 kilometrin metsä -ja järvimaisemiin. Ja kannattihan se. Samalla hetkellä, kun lähestyimme parkkipaikkaa ja saimme auton näkyviimme, alkoi sataa reilusti.

Mutta voi, miten se luonto tekeekään hyvää. Mäkisiä reittejä kulkiessa ja kiviä ja puiden juuria väistellessä mieli tyhjenee väkisinkin. Metsän tuoksut ja värit ovat omaa luokkaansa ja joka ikinen kerta kiroan sitä, kuinka vaikeaa tunnelma on kuvata kameralle.

Jos ei keski-ikäisyys vielä ole iskenyt tässä muodossa, niin suosittelen, että annat sen iskeä. Toimii.

P.s. Pahoittelen kuvieni laatua. Osa blogin kuvista on otettu entisellä OIKEALLA kamerallani, mutta tänä päivänä joudun ottamaan kuvani tylsästi älypuhelimellani.

Back in business –vihdoinkin!

Papukaijamerkin paikka?

Tavanomaisesta poiketen flunssa tai sen kaltaiset oireet kestivät neljä viikkoa. Hermo kireänä kävin jo lääkärilläkin, kun oli kiire urheilemaan ja jaksamaan asioita. Hän käski levätä. Ei minun flunssani koskaan näin pitkiä ole. Vai ovatko? Antoiko tämä vapaa mahdollisuuden potea jälkivaivojakin? Yleensähän akuuttien päivien jälkeen jo palataan töihin, ehkä työn touhussa jää flunssan kesto ja teho kuitenkin huomaamatta?

Joka tapauksessa, flunssa on väistynyt ja samalla laiskottelu sen varjolla. Tartuin v i h d o i n k i n keskeneräiseen opinnäytetyöhömme. Ote oli arka ja kesti pari päivää, että pääsin työhön taas sisälle. Olimme työstäneet opinnäytetyömme kirjallisuuskatsausta sen verran, että saimme syyskuussa osallistua väliseminaariin. Nyt kirjallisuuskatsausta tarvitsisi vielä hioa ja lisätä teoriatietoa.

Työvaihe kesti kolme päivää. KOLME. Heräsin viideltä aamuisin keittelemään kahvia ja kahvinjuonnin lomassa aloittelin päivän urakkaa, jonka päätin yleensä illalla klo 19-20, tarkastamalla lähdeviitteet ja lähettämällä uusimman version muille ryhmäläisille. Kolme päivää niska- ja päänsärkyä sekä väsyneitä huokauksia. Jos aikaa kerran on tuhlattavaksi asti, miksi toimin näin? Miksi kiusasin itseäni? Syy on yksinkertainen: elän joko tai -elämää. Kaikki tai ei mitään. Kaasu pohjassa oli suunta mikä tahansa. Minun oli pakko toimia, kun moottori oli käynnissä.

Vaikka en taaskaan kyennyt hidastamaan, tein tärkeitä havaintoja itsestäni ja työskentelytavoistani tulevaisuuden varalle. 1. Pystyin kuivasta aiheesta huolimatta uppoutumaan kirjallisuuskatsaukseen täysin. Ja nautin sen tekemisestä. 2. Ymmärsin vihdoin lukuisien englanninkielisten tekstien kanssa painiessani, että tällaista työtä tehdessä on järkevää lukea ensin ja tehdä muistiinpanoja. Rauhoittaa kummasti, kun tietää tarkkaan mistä on kirjoittamassa. Minun tapani on ollut tehdä kaikkea yhtä aikaa ja sekaisin. Kumma kyllä sekin on toiminut menestyksekkäästi tähän saakka.

Saimme luvan osallistua kypsyysnäytteeseen ja aloimme työstää opinnäytetyömme seuraavaa osaa, kirjallisuuskatsauksen pohjalta tehtävää opasta. Tämähän valmistuu käsiin!

Minä valmistun. Mitäs sitten?

Syksyisiä tunteita

Väriterapiaa

Syksy on täynnä värejä, raikkautta ja tunnelmaa. Nyt jos koskaan on parasta aikaa liikkua, lenkkimaisemat ja -kelit ovat mitä parhaimmat. Luonnonkauneudesta nauttien voi juosta itsensä transsiin. Pieni metsäkävelykin riittää aikaansaamaan sen.

Oletko koskaan joutunut suurten tunteiden valtaan musiikkia kuunnellessasi, kotona tai konsertissa? Tai onko maalaus koskaan saanut sinua pidättämään hengitystä kyyneleet silmissä? Saman tilan voi aiheuttaa luonto, sen kauneus ja sen läheisyys. Voimakkaita tunteita ei kuitenkaan tarvitse pelästyä, kyseessä voi olla Stendhalin syndrooma.

Stendhalin syndrooma ei ole virallinen sairaus. Se on nimetty 1800-luvulla eläneen kirjailijan (oikealta  nimeltään Henri Boyle) mukaan, joka on ensimmäisenä kuvannut taiteen aiheuttamaa hurmostilaa. "... antoivat minulle ehkä väkevimmän mielihyvän, minkä maalaus on minulle koskaan antanut, ylevän kauneuden mietiskelyyn syventyneenä, minä näin kauneuden läheltä, minä ikäänkuin kosketin sitä.". Kokemusta on sittemmin kuvattu kirjallisuudessa useita kertoja. Syndrooma nimettiin Firenzessä 1970-luvulla, kun paikallinen lääkäri, Graziella Magherini,  kiinnostui aiheesta hoidettuaan useita taiteen äärellä voimakkaita, jopa psykoottisia kohtauksia saaneita turisteja. Anna Kortelainen kirjoitti aiheesta vuonna 2009 kirjan "Hurmio -oireet, hoito, ennaltaehkäisy".

Luonnosta päihtyminen ei ole siis uusi ilmiö.

Syksyn pimeät puolet

Mutta syksyyn kuuluu muutakin. Syksy on myös täynnä aivastuksia, väsymystä ja räkää. Jos itse et ole kipeänä, ainakin suurin osa ystävistäsi tai heidän lapsistaan lepäilee kotona peiton alla ja räiskii. Pahimpana kautena sosiaalista elämää ei oikeastaan ole. Luonnosta nauttiminen ja liikunta on mahdotonta, koska nenä vuotaa, kolottaa ja paleltaa.

Vietän itse nyt flunssan hankalinta ja rasittavinta vaihetta, sen odottelua: väsyttää, hengitys on raskasta, kurkkua ja keuhkoja palelee, hikoiluttaa. Mitään ei voi tehdä, mitään ei jaksa tehdä, mutta kuitenkaan olo ei ole varsinaisesti kipeä. Toisina päivinä herään virkeänä ja enerigisenä, voimat riittävät puuhasteluun ja liikkumiseen ja heti seuraavana aamuna kurkkua karhentaa ja aamukahvien jälkeen alan jo odottamaan iltaa, jotta pääsisi takaisin yöunille. Monet asiat odottavat tekijäänsä: opinnäytetyö, vaatehuoneen ja keittiön suursiivous, korjattavat vaatteet,  kasa kirjoja. Lähes pakkomielteinen liikunnan harrastaminenkaan ei nyt onnistu. Olen turhautunut.

Hyvää viikonlopun alkua ja nautinnollista syksyä!

Stendhalin syndroomasta:
http://oppiminen.yle.fi/psykologia-ihmissuhteet/oudot-tunteet/oudot-tunteet-stendhalin-syndrooma

http://yle.fi/uutiset/stendhalin_syndrooma_saa_polvet_vetelaksi_taiteesta/5877544

Anna Kortelaisen kirjan arvio:
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/anna-kortelainen-hurmio-oireet-hoito-ennaltaehkaisy/1013490

Aikaa vastaan ja ajan kanssa

Miten opintovapaa on sujunut tähän mennessä?

Elokuu oli tämänkertaisen opintovapaarupeamani aloituskuukausi. Ensimmäiset kolme viikkoa meni uiden ja auringosta nauttien, kuuma kun oli. Pari kesäkurssia oli jäänyt alku- ja keskikesän aikana tekemättä, joten "lomailuani" häiritsi muutamat esseetehtävät. (Läppäri kuumenee muuten aika nopeasti suorassa auringossa, tuli testattua). Viimeisellä viikolla aloitin harjoittelun, joka päättyi puolitoista viikkoa sitten. Aika lailla suoraan rynnistin 400 kilometrin päähän katsomaan miten sairaalaan päätynyt mummoni voi, ja viettämään aikaani kotiseutujeni kiireettömyydestä ja kotieläimistä nauttien. Viikon lopuksi kävin vielä yökyläilemässä vanhan ystäväni luona.

Nyt olen ollut kaksi päivää kotona. Olen nukkunut. Olen kuvitellut, että flunssa iskee ihan juuri (ehkäpä se iskeekin, kuka tietää?). Olen laiskotellut ja haukotellut. Olen ollut stressaantunut käyttämättä jääneestä ajasta, tunneista jolloin en jaksanutkaan tehdä mitään hyödyllistä. Olen tehnyt listaa asioista mitä pitäisi tehdä. Olen ehdotellut aikatauluja opinnäytetyöryhmälleni. Olen pelännyt, että aika loppuu kesken. 

Aika, rakas viholliseni

Aika on ollut viime vuosina tärkeä tekijä elämässäni. Kello on määrännyt arkeni ja vapaani tahdin. Olen laittanut vapaapäivinänikin herätyskellon soimaan, jotta aika ei menisi hukkaan. Olen katsonut kalenterista vapaita aikoja ystävilleni ja harrastuksilleni. Olen aikatauluttanut vapaa-aikani, tehnyt listoja ja lukujärjestyksiä tekemättömistä asioista.

Tässä esimerkkiviikko alkuvuodelta:
MAANANTAI vapaa

TIISTAI 16.30-20.45 koulu
KESKIVIIKKO 9-13 koulu 16-19.15 koulu
TORSTAI 7-15 töissä 16.30-20.45 tentti+koulu
PERJANTAI 13-21.20 töissä
LAUANTAI 7-15 töissä
SUNNUNTAI 7-15 töissä

Ehkä siis on jollain tavalla ymmärrettävääkin, etten nyt, kun aikaa on tarpeeksi ja enemmän, enää tiedä mitä sillä tehdä.

Kahdessa päivässä vesilasissani on alkanut myrskyämään. Rauhoittuminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. En saa äänelle pääni sisällä jauhoja suuhun edes tekemällä asioita, koska en pysty tekemään tarpeeksi. Välillä viestittelen ystävälleni, kerron tekemisistäni ja vakuuttelen, että olenhan jo tälle päivälle tehnyt osuuteni. Orastava flunssa on torpannut ajatuksen pitkästä juoksulenkistä tai uuden salitreenini aloittamisesta. Kunto laskee, paino nousee. Ahdistunko, erakoidunko, kelpaanko enää? Ajatukseni naurattavat ääneen, tiedän kuinka typeriä ne ovat. "Mutta piileekö niissä totuuden siemen? Olenko vain laiska ja saamaton?", mietiskelin päivän lopuksi. 

Ja niin, ilta-auringon vielä paistaessa, livahdin ulos, vaikka keuhkojani paleli. Käveleskelin läheisessä puistossa, otin valokuvia ja katselin ihmisiä. Harmistuin nähdessäni lenkkeilijöitä. Minä en pystynyt juoksemaan. Viluisena, mutta piristyneenä palasin kotiin. Ehkä olisi vielä syytä tehdä jotain. Laitoin koneelta tutun astangajooga -tallenteen pyörimään. Sytytin kynttilöitä, olihan syksy, pimeää ja kaipasin tunnelmaa rauhoittumishetkeäni varten. Loppurentoutuksen aikana olin jo aavistuksen tyytyväinen. Hiljaa keräsin maton lattialta ja puin lisää päälleni. Jääkaapissa odotti juustokakku ja Downton Abbeyn viimeinen tuotantokausi alkaisi näillä minuuteilla. 

Liikkumiseni historia ja kymmenen liikakiloa

Avataanpa hieman liikuntahistoriaani. Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, olin aikamoinen hikipinko koulussa. Ensimmäisen kipinän liikuntaan sainkin liikuntanumeron nostamisen yhteydessä. Kuntoa kohotin aluksi lenkkeilemällä ja hiihtämällä, mutta pikkuhiljaa mukaan tarttui erilaiset jumpat ja jalkapallo. Kahteen viimeiseen taisin hieman hurahtaakin. Jumppasin TV2:n tätien seurassa lenkkieni päätteeksi ja jossain vaiheessa sain käsiini Cindy Crawfordin "The next challenge workout"-videon. Jalkapalloa pelasin ensin poikien kanssa välitunneilla ja liikuntatunneilla. Olin ainoa tyttö luokallani ja poikien päihittäminen oli yksi kestoagendani. Tästä seurasi siis tuntikaupalla treenaamista kotona, jalkapallo -kirjojen lukemista, Ryan Giggsin jalkapallokoulua... Lopulta pojat kehottivat minua mimmiliigaan, jossa viihdyinkin teini-iän temmellyksiin saakka.

Kokeilin viime viikolla miltä Cindyn treeni tuntuu. Kävelin jäykin askelin monta päivää. Kuplani puhkesi, satunnainen treenaaminen ei ollutkaan pitänyt minua timmissä kunnossa. 

Kaikkien pikkutyttöjen lailla minäkin rakastin hevosia ja myös ratsastin yhdeksänvuotiaasta teini-ikään. Ratsastusurani alku ei ollut kovin hääppöinen. Ensimmäiset vuodet vietin ratsastuskentän pinnalla, koska selässäpysyminen tuntui olevan mahdotonta. Tai sitten poni ei suostunut liikkumaan keskeltä kenttää muuta kuin omaa pientä ympyrää. Tallinvaihdoksen myötä alkoi ratsastuskin sujua. Opin ratsastamaan hyvähermoisen ja rauhallisen opettajan myötä, joka jaksoi neuvoa ja oikeasti opettaa. Kyllä, syytän ja kiitän siis opettajaa. Toki olin varmasti alkuun liian pieni ja arkakin. Teinivuosien tauon jälkeen aloitin ratsastuksen vielä kerran uudestaan, muistaakseni 23-vuotiaana ja jatkoin harrastusta muutaman vuoden. Ratsastaminen on suurissa kaupungeissa kallista, ja niinpä se sitten taas jäi. Olen muutaman kerran näin kokemuksenkipeänä kolmikymppisenä käynyt ratsastamassa islanninhevosilla, palo kytee, ehkä vielä palaan satulaan joku päivä.

Samoihin aikoihin kun aloitin ratsastamisen uudelleen, aloitin myös läheisen liikuntakeskuksen jäsenenä. Siellä kävin vuosia, useita kertoja viikossa. Repertuaariini kuuluivat salitreeni, body pump ja body combat. Tämänkin harrastus päättyi rahanpuutteeseen. Opiskelin toista ammattiani ja tuloni oli pelkkä opintotuki, joten 70 euron kuukausimaksu oli liikaa, oli vaihdettava halvempiin harrastuksiin.

Noihin köyhyyden ja liikkumattomuuden vuosiin mahtui yksi raastava erokin ja sitä seurannut runsas alkoholin- ja roskaruoankäyttö. Ja niinkuin arvata saattaa, kiloja kertyi. Kun vihdoin silmät aukenivat ja olin valmis jatkamaan normaalia elämää, ensimmäinen haasteeni oli noista kiloista pääseminen. Se ei sitten ollutkaan mikään helppo tehtävä. Olen koko teini- ja aikuiselämäni jojoillut painoni kanssa, mutta yleensä kyse on ollut muutamista ratkaisevista kiloista, joiden takia joutuu vaihtamaan vaatekokoa. Nyt kiloja oli kymmenen liikaa.

Kokeilin ensin vanhaa reseptiäni: lenkkeilyä useita kertoja viikossa, ei tulosta. Kokeilin karppausta: en laihtunut, mutta opin syömään säännöllisesti ja hillittyjä annoksia hetkeksi. Hain apua lehdistä, blogeista ja kirjoista. Jumppailin, hikoilin ja kiroilin, mutta kilot ja löysä liha vain pysyivät. Puolessa vuodessa luovutin, ostin uusia isompia vaatteita ja aloin totutella uuteen minääni.

Grouponin tarjouksen innostamana päätin kokeilla uutta lajia, tankotanssia. Laji tuntui vaikealta, mutta ah, niin koukuttavalta. Minulta vaadittiin keskittymistä, keskivartalonhallintaa, notkeutta ja lihaskuntoa eikä tanssillisuudestakaan olisi ollut haittaa. Tukiharrastuksena aloitin aikuisbaletin. Kehityin hitaasti. Usein näin, kuinka voimistelu- ja tanssitaustaiset tytöt aloittivat tunnit ja etenivät hujauksessa seuraaville tasoille. Minä jumitin alkeissa. Hurahtaminen oli kuitenkin tapahtunut ja ostin tangon kotiinikin. Harjoittelin sielläkin ja pikkuhiljaa aloin edistyä. Huomasin, että olin tunti toisensa perään oppinut uusia temppuja, ainoa mikä ei koskaan onnistunut, oli invertointi. Miettiessäni asiaa, ymmärsin, että kyse ei ole enää lihaskunnosta. Suurin este kehittymiselleni on oma usko sekä jonkinlainen "tajuamisen" vaikeus, kenties on kyse koordinaatiokyvystä, en osaa sanoa. Ja niin eräänä kauniina päivänä minä roikuin pää alaspäin tangolla. Ja yllätys, yllätys, aktiivisen tankoilun myötä oli kilojakin kadonnut yhdeksän!

Kun aloitin jälleen kerran opiskelun, jouduin jättämään tangonkin, tällä kertaa ajan, ei rahan puutteen takia. Tankoilu alkoi maistua puulta, kun treenejä tuli tehtyä vain kerran viikossa, jos silloinkaan ja tuntui, että kehitykseni lähti alamäkeen. Tanko minulla edelleen on.

Viimeisin hurahdukseni lienee juokseminen. Toissa vuonna päätin, että koska lenkkeily on ihanaa, minä juoksen puolimaratonin. Tähän päätökseen saattoi kyllä vaikuttaa useat lukemani onnistumistarinat: "pudotin kolmekymmentä kiloa ja juoksin puolimaratonin". Aloitin tavoitteellisen treenaamisen sillä seurauksella, että kärsin puolisen vuotta kipeytyneistä penikoista. Lopulta ne hierottiin kuntoon ja hankin paremmat lenkkikengät. Juoksukilometrit karttuivat ja kestävyys kasvoi. Kun aloitin äitienpäivänä 2013 harjoittelun, jaksoin juosta 10 minuuttia, kesällä 2014 jaksoin juoksennella 1,5 tuntia. Syksyllä 2014 oli itse koitos edessä. Ennen suurta päivää alkoi flunssa kolkutella ovelle ja pelästyin. Menin hysteeriseen paniikkitilaan ja kisaa edeltävänä päivänä söin kaikkia flunssaan ja allergiaan liittyviä lääkkeitä, vitamiineja sekä valkosipulia ja inkivääriä kauhakaupalla.

Puolimaratonaamuna heräsin jännittyneenä. En pystynyt syömään kuin lusikallisia, ravasin hermostuneena olohuoneen ja keittiön väliä. Lähtöpaikalla, lähdön hetkellä ajattelin, "ei kai tänne hitaasti kannata tulla juoksemaan" ja lähdin omaa tasoani kovemman ryhmän mukana juoksemaan. Seitsemän kilometrin kohdalla tiesin, etten pääse maaliin saakka, 13 kilometrin jälkeen lopetin. Minua kirittänyt ja tsempannut mies (hän oli varmistamassa häntäpäätä pyöräillen) ihmetteli kovin lopettamispäätöstäni. "Et näytä yhtään väsyneeltä. Pystyt puhumaan ja askel on keveä". Tarve lopettaa saattoi olla henkinen, tai ehkä aamun jännittäminen ja hermoilu sekä liian kova aloitus oli vieneet energiatasoni nollaan. Oli miten oli, puolentoista vuoden harjoittelu ja odottelu oli kuitattu tällä suorituksella.

Missä mennään nyt? Takana satunnaista lenkkeilyä, salitreenejä ja astangajoogaa. Ajatuksena olisi palata tangolle vielä sekä juosta se hemmetin puolikas. Ensihätään kuitenkin haluan säännöllistää harrastamisen ja lihaskuntoni takaisin. Siksipä ostin Fitverstaalta Body Transformation -paketin. Tietoa paketista löytyy täältä: http://www.fitverstas.com/#!konseptit/c192i  Ohjelma on tarkoitus aloittaa tänään, joten siitä lisää sitten myöhemmin.