Koska harrastamiseni on ollut näinkin epävakaata, en koskaan ole päässyt alkeista minnekään. Tuttu tarina monesta muustakin lajista. En ole myöskään vuosiin käynyt ohjatuilla tunneilla. Olen vain silloin tällöin kaivanut mattoni esiin ja tehnyt harjoitukset katkonaisesti paperia seuraillen ja ikävistä asanoista lintsaten. Viime vuonna löysin Yoogaia -palvelun, jonka myötä sain vähän potkua kuihtuneeseen harrastukseeni. Kaipasin kuitenkin joogasalin tunnelmaa ja lopetin palvelun käytön siirtyäkseni jollekin Tampereen saleista. Siirtymää ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. En edes muista oliko syynä kiire vai raha, vai ihan vaan puhdas saamattomuus.
Elo-syyskuussa alkoi astanga taas pyöriä mielessäni. Kehoni kaipasi astangajoogan tarjoamaa venymistä ja hyvänolon tunnetta. Helpoin ratkaisu jälleen oli aloittaa kotijooga. Tukena olen tällä kertaa käyttänyt Youtubesta löytämiäni astangan alkeistunteja. Omaa harjoitusta en halua tehdä.
Olen kokeillut myös kundaliinijoogaa sekä yinjoogaa, joista molemmista minulla on myös pelkästään positiivisia kokemuksia. Koska minulla ei ole aikaa pelkkään joogaan, on nämä ollut pakko unohtaa rutiineistani. En tiedä kuinka realistista olisi tavoitella elämää, jossa aika riittäsi lenkkeilyn, salitreenien ja astangajoogan lisäksi vielä kundaliini- ja yinjoogaan. Täysien työpäivien lisäksi siis.
Tänä päivänä astangan harjoittaminen ei ole yhtä kepeää kuin kymmenen vuotta sitten. En ole yhtä notkea ja lihaakin on tullut sen verran, että jotkin asanat sattuvat nahkaani. Kunto on huonompi, tunnin harjoitusta tehdessä teho hiipuu jo pian puolen välin jälkeen. Ujjayi -hengitys ei sujunut silloin, eikä se suju nytkään kunnolla. Minusta tuntuu kuin nenässäni olisi jokin vastus ja aika pian aurinkotervehdysten jälkeen alan hengittämään helpotetummin, nenän kautta toki edelleen.
Parantaakohan aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti