Liikkumiseni historia ja kymmenen liikakiloa

Avataanpa hieman liikuntahistoriaani. Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, olin aikamoinen hikipinko koulussa. Ensimmäisen kipinän liikuntaan sainkin liikuntanumeron nostamisen yhteydessä. Kuntoa kohotin aluksi lenkkeilemällä ja hiihtämällä, mutta pikkuhiljaa mukaan tarttui erilaiset jumpat ja jalkapallo. Kahteen viimeiseen taisin hieman hurahtaakin. Jumppasin TV2:n tätien seurassa lenkkieni päätteeksi ja jossain vaiheessa sain käsiini Cindy Crawfordin "The next challenge workout"-videon. Jalkapalloa pelasin ensin poikien kanssa välitunneilla ja liikuntatunneilla. Olin ainoa tyttö luokallani ja poikien päihittäminen oli yksi kestoagendani. Tästä seurasi siis tuntikaupalla treenaamista kotona, jalkapallo -kirjojen lukemista, Ryan Giggsin jalkapallokoulua... Lopulta pojat kehottivat minua mimmiliigaan, jossa viihdyinkin teini-iän temmellyksiin saakka.

Kokeilin viime viikolla miltä Cindyn treeni tuntuu. Kävelin jäykin askelin monta päivää. Kuplani puhkesi, satunnainen treenaaminen ei ollutkaan pitänyt minua timmissä kunnossa. 

Kaikkien pikkutyttöjen lailla minäkin rakastin hevosia ja myös ratsastin yhdeksänvuotiaasta teini-ikään. Ratsastusurani alku ei ollut kovin hääppöinen. Ensimmäiset vuodet vietin ratsastuskentän pinnalla, koska selässäpysyminen tuntui olevan mahdotonta. Tai sitten poni ei suostunut liikkumaan keskeltä kenttää muuta kuin omaa pientä ympyrää. Tallinvaihdoksen myötä alkoi ratsastuskin sujua. Opin ratsastamaan hyvähermoisen ja rauhallisen opettajan myötä, joka jaksoi neuvoa ja oikeasti opettaa. Kyllä, syytän ja kiitän siis opettajaa. Toki olin varmasti alkuun liian pieni ja arkakin. Teinivuosien tauon jälkeen aloitin ratsastuksen vielä kerran uudestaan, muistaakseni 23-vuotiaana ja jatkoin harrastusta muutaman vuoden. Ratsastaminen on suurissa kaupungeissa kallista, ja niinpä se sitten taas jäi. Olen muutaman kerran näin kokemuksenkipeänä kolmikymppisenä käynyt ratsastamassa islanninhevosilla, palo kytee, ehkä vielä palaan satulaan joku päivä.

Samoihin aikoihin kun aloitin ratsastamisen uudelleen, aloitin myös läheisen liikuntakeskuksen jäsenenä. Siellä kävin vuosia, useita kertoja viikossa. Repertuaariini kuuluivat salitreeni, body pump ja body combat. Tämänkin harrastus päättyi rahanpuutteeseen. Opiskelin toista ammattiani ja tuloni oli pelkkä opintotuki, joten 70 euron kuukausimaksu oli liikaa, oli vaihdettava halvempiin harrastuksiin.

Noihin köyhyyden ja liikkumattomuuden vuosiin mahtui yksi raastava erokin ja sitä seurannut runsas alkoholin- ja roskaruoankäyttö. Ja niinkuin arvata saattaa, kiloja kertyi. Kun vihdoin silmät aukenivat ja olin valmis jatkamaan normaalia elämää, ensimmäinen haasteeni oli noista kiloista pääseminen. Se ei sitten ollutkaan mikään helppo tehtävä. Olen koko teini- ja aikuiselämäni jojoillut painoni kanssa, mutta yleensä kyse on ollut muutamista ratkaisevista kiloista, joiden takia joutuu vaihtamaan vaatekokoa. Nyt kiloja oli kymmenen liikaa.

Kokeilin ensin vanhaa reseptiäni: lenkkeilyä useita kertoja viikossa, ei tulosta. Kokeilin karppausta: en laihtunut, mutta opin syömään säännöllisesti ja hillittyjä annoksia hetkeksi. Hain apua lehdistä, blogeista ja kirjoista. Jumppailin, hikoilin ja kiroilin, mutta kilot ja löysä liha vain pysyivät. Puolessa vuodessa luovutin, ostin uusia isompia vaatteita ja aloin totutella uuteen minääni.

Grouponin tarjouksen innostamana päätin kokeilla uutta lajia, tankotanssia. Laji tuntui vaikealta, mutta ah, niin koukuttavalta. Minulta vaadittiin keskittymistä, keskivartalonhallintaa, notkeutta ja lihaskuntoa eikä tanssillisuudestakaan olisi ollut haittaa. Tukiharrastuksena aloitin aikuisbaletin. Kehityin hitaasti. Usein näin, kuinka voimistelu- ja tanssitaustaiset tytöt aloittivat tunnit ja etenivät hujauksessa seuraaville tasoille. Minä jumitin alkeissa. Hurahtaminen oli kuitenkin tapahtunut ja ostin tangon kotiinikin. Harjoittelin sielläkin ja pikkuhiljaa aloin edistyä. Huomasin, että olin tunti toisensa perään oppinut uusia temppuja, ainoa mikä ei koskaan onnistunut, oli invertointi. Miettiessäni asiaa, ymmärsin, että kyse ei ole enää lihaskunnosta. Suurin este kehittymiselleni on oma usko sekä jonkinlainen "tajuamisen" vaikeus, kenties on kyse koordinaatiokyvystä, en osaa sanoa. Ja niin eräänä kauniina päivänä minä roikuin pää alaspäin tangolla. Ja yllätys, yllätys, aktiivisen tankoilun myötä oli kilojakin kadonnut yhdeksän!

Kun aloitin jälleen kerran opiskelun, jouduin jättämään tangonkin, tällä kertaa ajan, ei rahan puutteen takia. Tankoilu alkoi maistua puulta, kun treenejä tuli tehtyä vain kerran viikossa, jos silloinkaan ja tuntui, että kehitykseni lähti alamäkeen. Tanko minulla edelleen on.

Viimeisin hurahdukseni lienee juokseminen. Toissa vuonna päätin, että koska lenkkeily on ihanaa, minä juoksen puolimaratonin. Tähän päätökseen saattoi kyllä vaikuttaa useat lukemani onnistumistarinat: "pudotin kolmekymmentä kiloa ja juoksin puolimaratonin". Aloitin tavoitteellisen treenaamisen sillä seurauksella, että kärsin puolisen vuotta kipeytyneistä penikoista. Lopulta ne hierottiin kuntoon ja hankin paremmat lenkkikengät. Juoksukilometrit karttuivat ja kestävyys kasvoi. Kun aloitin äitienpäivänä 2013 harjoittelun, jaksoin juosta 10 minuuttia, kesällä 2014 jaksoin juoksennella 1,5 tuntia. Syksyllä 2014 oli itse koitos edessä. Ennen suurta päivää alkoi flunssa kolkutella ovelle ja pelästyin. Menin hysteeriseen paniikkitilaan ja kisaa edeltävänä päivänä söin kaikkia flunssaan ja allergiaan liittyviä lääkkeitä, vitamiineja sekä valkosipulia ja inkivääriä kauhakaupalla.

Puolimaratonaamuna heräsin jännittyneenä. En pystynyt syömään kuin lusikallisia, ravasin hermostuneena olohuoneen ja keittiön väliä. Lähtöpaikalla, lähdön hetkellä ajattelin, "ei kai tänne hitaasti kannata tulla juoksemaan" ja lähdin omaa tasoani kovemman ryhmän mukana juoksemaan. Seitsemän kilometrin kohdalla tiesin, etten pääse maaliin saakka, 13 kilometrin jälkeen lopetin. Minua kirittänyt ja tsempannut mies (hän oli varmistamassa häntäpäätä pyöräillen) ihmetteli kovin lopettamispäätöstäni. "Et näytä yhtään väsyneeltä. Pystyt puhumaan ja askel on keveä". Tarve lopettaa saattoi olla henkinen, tai ehkä aamun jännittäminen ja hermoilu sekä liian kova aloitus oli vieneet energiatasoni nollaan. Oli miten oli, puolentoista vuoden harjoittelu ja odottelu oli kuitattu tällä suorituksella.

Missä mennään nyt? Takana satunnaista lenkkeilyä, salitreenejä ja astangajoogaa. Ajatuksena olisi palata tangolle vielä sekä juosta se hemmetin puolikas. Ensihätään kuitenkin haluan säännöllistää harrastamisen ja lihaskuntoni takaisin. Siksipä ostin Fitverstaalta Body Transformation -paketin. Tietoa paketista löytyy täältä: http://www.fitverstas.com/#!konseptit/c192i  Ohjelma on tarkoitus aloittaa tänään, joten siitä lisää sitten myöhemmin.