Viimeisen viikon rutistus: siivous kaapeille ja mielelle

Koska suursiivous oli ollut "to do" -listallani harjoittelujen väliin jääville viikoille, tein sitä paniikinomaisesti yhtenä päivänä. Kävin läpi kaappeja, heitin pois turhaa tavaraa ja järjestelin. Jännittävää, millä tavoin nurkkien siivoaminen, tavaroiden läpikäyminen ja niistä luopuminen energisoi ja puhdistaa mieltä.

Siivouksen lomassa uppouduin omiin päiväkirja- ja muihin teksteihin sekä vanhoihin valokuviini. Kävin läpi elämääni, muistelin kirjoittamisen vaikeutta ja ihanuutta ja sitä kuinka ärsytti opettaja, joka ei arvostanut tyyliäni ja joka ei koskaan antanut kiitettävää. Nyt, vanhempana ja viisaampana ymmärrän hänen sanojaan. Ja toisaalta en. Lukioaikaiset tekstini olivat kömpelöitä, mutta välillä jokin kuvaus tai lause pysäyttää. Onko tuo lähtöisin minusta? Opettajan sanat alkoivat kummitella mielessäni. Ehkä vieläkin kirjoitan epätaloudellisesti? Ehkä tarinani ovat edelleen kömpelöitä ja rakenteeni epätäydellisiä?

Valokuvat, varsinkin teinivuosien kuvat ovat yhtä kipeitä kuin tekstitkin. Saako menneisyyttään hävetä? Entä katua? Myönnän, käytän paljon aikaa kumpaankin. Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään... Ja sitä molempiin, joka unohtaa. Onneksi monet asiat kuitenkin vain unohtaa. Suunnittelin, että hävittäisin teinivuosieni päiväkirjat, sillä en ole varma haluanko koskaan enää palata niihin raastaviin oloihin ja siihen elämäntuskaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Alla ensimmäisten vuosien vastauksien parhaimmistoa. 

Hienointa, mitä kätköistäni löytyy ja mihin palaan tasaisin väliajoin, on kirja, jonka olen otsikoinut "Kuka minä olen?". Tähän kysymykseen olen kirjoittanut vastausta jo vuodesta 1996. Kirjoitan aina uuden vastauksen lukematta edellisiä. Sen jälkeen luen edellisen, joskus alusta saakka. Jostain syystä ahdinko ei ole päässyt tämän kirjan sivuille, vaikka sen ensimmäiset rivit on kirjoittanut 15-vuotias tyttö.

Päivän siivousrupeaman tuloksena kotini näytti joiltain kohdin erilaiselta. Olin saanut tilaa käyttööni ja esimerkiksi keittiöni kahvinkeittonurkkaus oli käytännöllistynyt. Helpotuksen huokaus. Joudun silti myöntämään, etten saanut urakkaa vietyä loppuun saakka. Yksi lipasto ja vaatehuoneen ylimmät hyllyt odottavat vielä raivausta. Ja vaikka alla vihjaavasti pitelen imuria, en sitä tällä viikolla ottanut pois siivouskaapista. Olin suunnitellut näille viikoille myös vaatteiden korjausompelua, tuunausta. Suunnitelmista huolimatta ompelupöytä edelleen pursuaa vaatteita, joiden kohtaloksi koitunee lopulta kierrätyslaatikko.

En ole tyytymätön aikaansaannoksiini tai -saamattomuuteeni. Opinnäytetyö on edennyt huimin askelin. Työtä kirjoittaessa on kieli hiljalleen palannut käyttööni. Kielioppia, pilkkuja ja muita välimerkkejä olen joutunut kertaamaan uudelleen ja uudelleen. Muistan kuinka hankalia ne olivat jo silloin joskus. Kypsyysnäyte kolkuttelee ovella.

Huomenna aloitan harjoittelun. Olkoot maanantait tästä lähtien parempia!