tiistai 24. marraskuuta 2015

Opintovapaa ja talous

Olin kirjoittanut rahasta jo aiemmin, mutta onnistuin  poistamaan koko postauksen. Joten kirjoitanpa siitä vielä kerran, onneksi teksti löytyi koneelta.

Työn ohella opiskelussa on hyvät ja huonot puolensa. Ensimmäinen huono puoli on mielestäni vähäiseksi jäävä aika, etenkin jos tekee 100%:sia työtunteja. Ajanpuutetta helpottava apu on opintovapaa. Työntekijä voi hakea opintovapaata jos hän on ollut saman työnantajan palveluksessa vähintään kolme kuukautta. Opintovapaata voi saada yhteensä 2 vuotta, joten esimerkiksi 3,5 vuotta kestävälle opiskelulle ei koko ajaksi ole mahdollista saada vapaata.

Opintovapaasta lisää tietoa esimerkiksi täältä.

Opintovapaalla on mahdollista saada aikuiskoulutustukea, jonka myöntää koulutusrahasto. Tuen määrä lasketaan 12 kuukauden bruttopalkasta. Tuen prosentuaalista osuutta en tiedä, mutta laskuri ja lisää tietoa löytyy täältä. Minun kohdallani kyse on hieman suuremmasta summasta kuin Kelan opintotuki. Työn ohella opiskeleva saa Kelan ateriatukea, mutta esimerkiksi VR ja Matkahuolto eivät myönnä alennuksia. Itse käyn koulua kahdessa eri kaupungissa ja matkakustannukset per päivä vaihtelevat 14,80-25,20 euroa. Kouluiltoja ei suunnitellusti ole kuin kaksi viikossa, mutta jos haluaa edetä nopeammin, lisääntyy tietenkin myös läsnäolokerrat. Joskus pääsen toki autokyydeillä tai alennusmatkoilla, mutta viimeisen vuoden aikana näitä tilanteita on ollut harvemmin.

En kuitenkaan pärjää tällä tuella. Mihin rahani oikein menevät? Olen alkanut epäilemään ruokakustannuksiani, sillä en ole tänä syksynä jaksanut käydä ulkonakaan kuten tavallisesti. Syynä on siis ruoka? Pyrin ostamaan suomalaisia tuotteita ja luomua. Jätän ostamatta suuria määriä, vaikka ne olisivat halvempia, jos epäilen, etten saa käytettyä kaikkea tai jos on vaara, että voin syödä kaiken kerralla. (Tämä taitaa olla enemmän herkkukysymys). Lisäksi teen paljon ostoksia hetken mielijohteesta. Loppukuusta yleensä joudun tinkimään ja ostan mitä vähäisillä euroillani saan mahdollisimman paljon.

Taloudenhallintakeinona olen tänä syksynä yrittänyt laskea valmiiksi paljonko jokaiselle viikolle jää käyttörahaa ja nostaa rahan valmiiksi viikottain. Kortinkäyttö kun sekoittaa tajuani tilinkatteesta. Tämä keino ei jostain syystä ole toiminut aukottomasti. Marraskuun ajan ajattelin seurata ruokakustannuksiani ja sitä kuinka usein käyn kaupassa. Epäilen, että olen viime aikoina pistäytynyt pienillä ruokaostoksilla turhan usein. Ja aina ilman ostoslistaa. Päämäärätön pyöriminen aiheuttaa sen, että jotkin elintärkeät asiat kuten kahvi tai wc-paperi unohtuvat ja tilalle tulee jotain aivan muuta. Kierre on valmis, kun kahvin ja wc-paperin takia on mentävä kauppaan seuraavanakin päivänä ja mukaan tarttuu tietenkin muutakin kuin tarvittavat tavarat.

Nyt on enää viikko "rahapäivään" ja rahapussissani on 12 euroa.

1 kommentti:

  1. Hei!
    Kirjoitat taloudesta ja opintoasiasta kivasti. Perustin eilen tänne bloggeriin blogin,missä kerron terveydellisistä ja poliittisista asioista. Tervetuloa lukemaan. se on:terveyspolitiikkaa.blogspot.fi. Terveisin toinen opiskelija

    VastaaPoista