Puolentoista vuoden uutisia osa 1: Muutto ja uusi ympäristö

Tämä blogi on ollut tauolla, jopa lopettamisuhan alla. Nyt kun elämä on hieman tasoittunut, päätin vielä jatkaa, mutta uudella nimellä.

Ensin haluaisin kertoa kuluneesta puolestatoista vuodesta. Mitä siis on tapahtunut?

Muutin. Irroitin itseni kymmenvuotisesta kodistani ja karistin kahdenkymmenen vuoden pölyt ja muistot taakseni. Olin kaivannut muutosta vuositolkulla; uusia kasvoja, uusia ravintoloita, uutta ympäristöä. Mutta ei se lähteminen niin helppoa ollutkaan. Kun sain kuulla uudesta työstä, purskahdin itkuun. Eivätkä ne olleet onnenkyyneleitä. Itkin, koska minusta tuntui, että minut revitään juuriltani, pakotetaan lähtemään. Itkin, koska olin tehnyt pesän kotiini ja joutuisin sen nyt purkamaan.

Kaipuu Tampereelle tuli vasta myöhemmin, yli puolen vuoden poissaolon jälkeen. Eniten kaipasin kaupungin helppoutta. Ja välillä ikävöin sitä tuttuuttakin, joka minua niin oli vuositolkulla kyllästyttänyt. Minä halusin pois keskustan vilkkaudesta, lähemmäs luontoa, merenrantaan. Täällä minä nyt olen, lähempänä luontoa, lähempänä merta. Kauempana ihmisistä. 

Näsijärvi

Mikään ei voita Kaupin metsikköä ja Näsijärven rantaa.  Silti en ole missään vaiheessa tosissani ajatellut muuttavani takaisin. 

Ensimmäisen vuoden lähinnä nukuin. Tai siltä se tuntuu näin jälkeen päin. Ja onhan se ymmärrettävääkin. Työn ja opiskelun yhdistelmä ja ennen aikojaan valmistuminen olisi yksinään riittänyt väsyttämään. Kun päälle lisää muuton, uuden työn, uudet ihmiset ja ympäristön, niin ta´daa. Pienoinen, hienoinen breakdown on valmis.

Leppävaaraa aamutuimaan

Lapsenmielisen uteliaisuuden yllyttämänä tutustuin toki uuteen ympäristööni ja nautin täysin siemauksin heti ovelta alkavasta luonnosta. Löysin uudet uimavedet ja reitin hengittämään metsän tuoksuja. Ja hämmästelin ihastuneena kuinka Suomen toiseksi suurin kaupunki voikin näyttää niin maaseudulta.

Mutta sosiaalinen elämäni jäi kovin köyhäksi. Nyt kun siihen vihdoin olisi ollut aikaa!

Väsymystäkö?
Vai aiheuttaako pitkät välimatkat sosiaalista laiskuutta?
Ruksin molemmat vaihtoehdot.

Leppävaara. Kuin maaseudulla. 

Lippajärvi ennen yövuoroa

Tasan 18 kuukautta ja edelleen ajattelen, että olen pitkäksi venähtäneellä matkalla. Toisaalta pelkään sitä hetkeä kun kaikki muuttuu tutuksi. Minne minä sitten pakenen itseäni?