Epäonnistuneita projekteja

Viimeiset viikot ovat olleet väsymyksen täytteisiä. Osittain siksi, kun tekemistä on ollut niin paljon ja toisaalta siksi, että tuo kamala pimeys ja harmaus vie voimia. Väsymyksen tieltä on joutunut väistymään moni asia, kuten joogakortin käyttö ajallaan. Aiemmin kirjoitin kuinka olin kesällä napannut Om Yoga -koululta tarjouksen: 10-kerran kortti, arkiaamupäivien joogaan. Olin lukenut huonosti ehdot ja yhtäkkiä marraskuun alussa koululta tuli muistutuspostia, kortti olisi voimassa vain 6.12 saakka. Kiirehän siinä tuli. Alunperin olin ajatellut käyttää korttia pelkkään astangajoogaan, mutta kun aikaa oli vähän, olisi käytävä siellä missä pystyi. Om Yoga -koululla on tarjolla erilaisia joogatunteja, joten nyt tulisi kokeiltua eri lajeja.

Ensimmäinen kokeiluni oli hot jooga, tai +35c om flow, kuten se Om Yoga -koululla on. Ensimmäinen havaintoni saapuessani saliin oli lämpötila, siellä ei ollut niin kuuma kuin olin pelännyt. Aluksi hengittäminen oli raskasta, minulla kun tosiaan on vaikeuksia nenän kautta hengittämisessä. Tunnin mittaan se kuitenkin helpottui, tai ainakaan sitä ei ajatellut enää. Salissa oli ahdasta ja välillä oltiin melkein nenä kiinni toisen takapuolessa, se aavistuksen häiritsi. Mutta mahtavaa! Lämpimässä salissa hiki virtasi ja huomasin venyväni paremmin kuin aiemmin. Tunnin aikana olisi saanut siemailla vettä, se kuitenkin unohtui asanoiden pyörteessä. Seurauksena oli tunkkainen olo päässä ja vettä tuli tankattua huolella. Olo oli väsähtänyt monta tuntia joogan jälkeen. Ei siis kannata tälle tunnille mennä ennen työpäivää tai jos aikoo tehdä myöhemmin jotain aktiivista. Odotetusti takareiteni kipeytyivät ja seuraavalle päivälle kaavailtu jalkatreeni siirtyi.

Toinen hot tai lämpö jooga -kokeiluni sijoittui harjoittelupäivän päätteeksi. Huh, huh. En jaksanut väsymykseltäni hengittää lainkaan, keskityin vain pitämään suuta kiinni ja siihen, että sain joten kuten asanat tehtyä. Hiki virtasi jälleen. Tunnin jälkeen en edes jaksanut peseytyä, söin ja uni kutsui ennen aikojaan. Nukuinpa sitten, joogavaatteet yhä päälläni, 11 tunnin yöunet. Harvoin aikuisena enää näin hurjia unia nukkuu.

Lupaavan alun jälkeen kokeilut jäivät vähiin. Kertoja jäi käyttämättä räävitön määrä, SEITSEMÄN. Surkeaa suorittamista, sanon minä. Onneksi pienellä lisämaksulla on mahdollista käyttää kortti loppuun.

Märkää

Pimeää

Todella märkää

Toinen viime kuun epäonnistunut projektini on marraskuun lukuhaaste. Nuorena ahmin romaaneja, joskus saatoin lukea kirjan päivässä. Nykyään luen vain lomaillessani. Olen unohtanut lukemisen taidon. Yksi päivä laskin, että kirjahyllyssäni on ainakin 22 lukematonta kirjaa. Marraskuun alussa törmäsin lukuhaasteeseen ja innostuin. Nyt jatkuu lukeminen!

Ensimmäisenä tartuin "Vielä kun muistan" -teokseen, joka on ollut minulla kesken vuoden päivät. Kyseessä on eteläafrikkalaisen André Brinkin toiseksi viimeiseksi jäänyt teos (Wikipedian mukaan). Olen joskus lukenut Brinkin Pirunlaakson ja Hiekkalinnan ja nautin niistä silloin. Siksi olin hankkinut kirpputorilta tämän hidaslukuisen kirjan. Haasteen innoittamana luin sitä päivittäin ja sain kuin sainkin sen vihdoin luettua. Tässä vähän itse kirjasta:

Romaanissa vanha kirjailija, Chris Minnaar käy läpi naishistoriaansa, taustalla Etelä-Afrikka käy läpi omaa murrostaan. Yksi nainen on ylitse muiden ja hänen seuraansa kirja palaa yhä uudelleen. Muuten naisia on paljon, liian paljon, jotta jaksaisi pysyä mukana siinä kuka on kuka. Pettymyksekseni on myönnettävä, että lukuelämys ei ollut nautinnollinen.  En kokenut positiivisena edes intohimoisia ja perinpohjaisia kuvauksia naisista, himon hetkellä ja arkena. Pitkä lukuaika pilasi ehkä osan kirjan taiasta ja edesauttoi sekoamaan henkilöissä, en tiedä. Kirjan mieleenpainuvimpia kohtia oli sen sisältämät kaksi kaunista kuvausta kuolemasta. 

Mieleeni jäi pyörimään kysymys: kannattaako lukea loppuun romaani, joka ei vielä puolessavälissäkään innosta?

Siihen se sitten jäi, minun lukuhaasteeni. Aloitin kyllä innokkaasti seuraavan teoksen: Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset ja edelleen luen sitä silloin tällöin iltaisin. Olkoon se näiden epäonnistuneiden projektien positiivinen lopputulos, osaan lukea ja siitä on tullut taas tapa!